Pelastavatko kasvuyritykset Suomen tulevaisuuden?

Kasvuyritys on lottoamista

Valtiontalouden heikossa tilanteessa toiveet kohdistuvat enemmän tai vähemmän epävarmoihin kortteihin.

Tästä esimerkkinä on julkiseen ja erityisesti poliittiseen keskusteluun tarttunut kasvuyrityshuuma. Toiveet sinänsä eivät ole perusteettomia. Kauppalehden Kasvajat-tutkimuksen mukaan 3-5% yrityksistä luo 50-80% uusista työpaikoista.

Tällä hetkellä kasvuyritysten osuus koko yrityskannasta on 2,2%, jolla olemme vuoden 2002 tasolla. Toisaalta viimeisen kuuden vuoden aikana syntyneestä 20 000 uudesta yrityksestä 96% on mikroyrityksiä. Yksinyrittäjiäkin on koko maassa 173 000. Yritysten määrä on kasvussa, mutta vain hyvin harva niistä on kasvuyritys.

Käytännössä Suomi elää 2 000 yrityksen varassa, joiden ulkomaanviennin vuosiliikevaihto on miljoona euroa tai enemmän.

Millaisista todennäköisyyksistä puhutaan merkittävän kasvun aikaansaavan yrityksen luomisessa?

Käytetään Yhdysvaltoja esimerkkinä. Siellä perustetaan noin puoli miljoonaa yritystä vuosittain. Kuuden vuoden sisään perustamisesta yli 10m dollarin liikevaihtoon pääsee 3 600 yritystä. 50m rajapyykin ylittää 474 ja 100m vain 175 uutta yritystä (lähde).

Toisin sanoen, jos perustat nyt yrityksen niin todennäköisyys yli 100m liikevaihtoon kuuden vuoden sisällä on 3,5 / 10 000. 50m tasoon pääsemiseen 9,5 / 10 000 ja 10m vaihtoon 72 / 10 000.

Eli jos näitä lukuja verrataan kotimaiseen tasoon viimeisen kuuden vuoden aikana perustetuista 20 000 yrityksestä, seitsemän on ylittänyt 100m liikevaihdon, 19 yli 50m ja 144 yli 10m liikevaihdon. Onko näin todella käynyt jää jonkun toisen tarkastettavaksi.

Pelkillä alarajoilla laskettaessa teoreettinen kokonaisliikevaihto vajaalla parilla sadalla yrityksellä ylittää 3mrd euroa. Kauppalehden tilastojen mukaan 530 kasvuyritystä nosti liikevaihtoaan 1,3 miljardista 4,9 miljardiin 2010-2013 aikavälillä, lisäten työpaikkoja 5 500 henkilöllä. Luvut tosin muuttuvat hiukan, kun niistä poistetaan parit poikkeukselliset yritykset, kuten Rovio ja Supercell.

 

530 yritystä loi 5 500 uutta työpaikkaa kolmessa vuodessa. Tämä on merkittävä määrä, mutta riittääkö se pelastamaan Suomen rakenteelliset ongelmat? Yllä käytetyt tilastot perustuvat Yhdysvaltojen todennäköisyyksiin, jossa kasvurahoituksen mittaluokka alkaville yrityksille on täysin eri luokkaa kuin täällä.

Kasvuyrityskortti on helppo heitto, mutta paljon vaikeampi toteuttaa käytännössä. Kuinka moni poliitikko lähtee perustamaan omaa yritystä, jos onnistumisen todennäköisyys yli 10m liikevaihtoon on 0,72 prosenttia?

Kuva: Flickr / Lisa Brewster