Antaa saa, mutta ei pyytää: rahankeräyksen sietämätön vaikeus

Julkaisuni rahankeräyslaista ja sen kumoamisesta tuli tänään ulos: Antaa saa, mutta ei pyytää. Rahankeräyksen sietämätön vaikeus. Aiheesta myös Hesarin sunnuntaidebatissa.

Alla yhteenveto:

Suomessa lahjoitusten antaminen on sallittua, mutta niiden pyytäminen on lähtökohtaisesti kiellettyä – myös internetissä. Esimerkiksi Ruotsissa ei ole vastaavaa varainhankinnan toimeenpanoa koskevaa erityislainsäädäntöä ja kaikilla kansalaisilla on mahdollisuus harjoittaa rahankeräystä. Rahankeräyslain rikkomuksista seuraa rikoslain mukaan sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta.

Lainsäätäjän hyvä tarkoitusperä suojella kuluttajia rikollisilta ja huijareilta toimii liiankin hyvin. Järeät suojelukeinot tappavat samalla kaiken muun toiminnan. Olemme siis tilanteessa, josta tuskin kukaan kovastikaan hyötyy, mutta haittaa se tuntuu monelle aiheuttavan. Lisäksi seurauksena on, että julkinen valta kontrolloi tiukasti kansalaisyhteiskunnan varainhankinnan edellytyksiä.

Yhteiskunta rakentuu kansalaisyhteiskunnan varaan, ei toisinpäin. Suomessa kolmas sektori nojautuu vahvasti talkootyöhön ja varainhankinnassa lahjoitukset ovat alle länsieurooppalaisen tason. Suorat lahjoitukset eivät sovellu meillä pääasialliseksi toiminnan rahoitusmuodoksi ainakaan alkavalle kansalaistoiminnalle rahankeräyslain takia.

Kansalaisyhteiskunnan perusarvoihin kuuluu omatoimisuus ja kansalaisaktiivisuus. Oman työpanoksen lahjoittamisen joko suoraan tai välillisesti tulisi olla luonnollinen tapa varainhankintaan kolmannella sektorilla.

Rahankeräyslaki on ”lipaskeräyslaki”, joka on säädetty ja valmisteltu pääosin viran- omaisten näkökulmasta ja lähes, ellei yksinomaan, puhelin-, ovelta-ovelle- ja lipas- keräysten tarpeisiin ja pohjalta. Kansalaisyhteiskunnasta löytyy toimintatapoja ja -malleja, jotka eivät tavoittele suuria massoja puhelimitse tai toreilla huudellen. Nyt rahoitusta kerätään rahankeräyslakia erinäisin keinoin vältellen ja paljon jää tekemättä luvanvaraisuuden takia.

Ensimmäisenä vaihtoehtona tulisi pitää koko rahankeräyslain kumoamista. Kansalaisten vapaan toiminnan kieltämiselle tulisi olla erittäin vahvat perustelut. Ennakkosensuuri ja valvonta eivät istu hyvin vapaaseen yhteiskuntaan ja sivistysvaltioon.

Toissijaisesti tulisi harkita lain rajaamista koskemaan ainoastaan puhelin-, ovelta- ovelle- ja lipaskeräyksiä. Tosin tätäkin vastaan voidaan perustella esimerkiksi nykyisellä käytännöllä, jossa puhelinmyynti ja katukaupustelu eivät ole luvanvaraista.