Pomot ovat mahdottomassa ristivedossa. Toisen hyvä pomo on toisen huono pomo. Psykologi Tony Dunderfelt käy läpi johtamisen haastavaa maailmaa konkreettisesti ja kiteyttäen. Continue Reading…
Blog
Kilpailukyvyn happotesti
October 4, 2014
Olet tilanteessa, jossa saat valita minkä tahansa maan, minne voit muuttaa asumaan. Vertailet vaihtoehtoja ja pohdit erilaisia kriteereitä. Minne muuttaisit?
Kuinka monella valinta kohdistuisi Suomeen? Tämä ajatusleikki tulee erityisen merkittäväksi silloin, kun sinulla ei ole mitään aikaisempia siteitä kyseiseen maahan.
Yllä oleva tilanne on periaatteessa lähes jokaisella maapallon asukkaalla Suomen osalta. Meitä on vain muutama hassu miljoona miljardien joukossa. Olemme pääosin merimatkan päässä, Pohjoisnapaa lähellä ja muutenkin hiukan eristyksissä maailman menosta.
Mitä tarjottavaa meillä on maapallon muille asukkaille? Kuka on valmis muuttamaan pohjoisempaan, kylmempään ja vieraaseen ympäristöön? Millaisia kannustimia tarjoamme tänne tuleville maahanmuuttajille, jotka eivät ole tukiaistemme perässä?
Muuttaisitko nyky-Suomeen Saksasta, Yhdysvalloista, Kanadasta, Singaporesta, Australiasta tai Ranskasta?
Tällainen vertailu asettaa meidät todellisten kysymysten äärelle. Olemme kilpailukykyinen ja dynaaminen yhteiskunta vain, jos ihmiset ovat valmiit vapaaehtoisesti muuttamaan tänne ja luomaan lisää hyvinvointia.
He katsovat, että heillä on paremmat elinolosuhteet ja ympäristö toteuttaa itseään ja luoda uutta vaurautta. Näin tapahtui muutama sata vuotta sitten. Skottilainen insinööri James Finlayson perusti 1820-luvulla tehtaan Tampereelle. Georg Granz Stockmann saapui Lyypekistä ja ryhtyi kauppiaaksi Helsingin keskustassa muutama vuosikymmen myöhemmin.
Yritysten osalta tämä on jo arkipäivää. Globaali kilpailu pakottaa hakemaan parhaat toimintaympäristöt kulloisellekin toiminnalle. Isänmaanrakkaudesta on vähän hyötyä, jos perusasiat eivät tue toimintaa. Asiakkaat eivät ole valmiita maksamaan yritystoiminnasta, joka ei luo lisäarvoa loppukäyttäjälle. Näin toimii jokainen ostaessaan tuotteita ja palveluilta.
Äänestämme ostopäätöksissä euroillamme ja kerromme yrityksille samalla mitä, miten, missä, kenen toimesta ja kuinka paljon tuottaa palveluita ja tuotteita meille. Jätämme yksityiskohdat tuottajien huoleksi, mutta osoitamme päätöksemme selkeästi: joko ostamme tai jätämme väliin.
Julkinen valta voi vain ohjailla yhteiskunnallista toimintaa. Se voi parantaa tai heikentää kannustimia, elinolosuhteita ja perusrakenteita. Nämä ovat mahdollistajia, joiden varaan todellinen vaurauden luominen rakentuu. Loppukädessä päätökset tekevät jokainen yksilö ja yritys itse. Jos olosuhteet eivät miellytä, jätetään jotain tekemättä tai muutetaan muualle.
Milloin näemme otsikoita, joissa valitetaan liiallisesta yrittäjien, yritysten ja korkeastikoulutettujen työntekijöiden ryntäyksestä Suomeen?
Vastuullisuutta muuttaa ulkomaille?
September 28, 2014
Vastavalmistuneen tai opiskelijan kannattaa pohtia hetki vastuullisuutta. Sillä voi olla hyvin merkittävä vaikutus omaan hyvinvointiin ja vaihtoehtoihin.
Vastuullinen henkilö pyrkii huolehtimaan itsestään. Hän pyrkii varautumaan tulevaan ja omasta elämästään myös jatkossa. Tähän liittyy olennaisesti myös omasta taloudesta huolehtiminen.
Holtittomuus on vastuullisuuden vastakohta. Sitä kuvaa hyvin Suomen julkisen sektorin nykytila. Valtion syömävelka on kasvanut lyhyellä tähtäimellä hurjasti ilman loppua tai näkymää paremmasta. Samalla julkisen sektorin kulut kasvavat samaa rataa. Nyt ne ovat jo lähes 60% bruttokansantuotteesta.
Trendikäyrät ovat myös Suomea vastaan. Väestö ikääntyy, eläke- ja sosiaalimenot kasvavat, väestöpohja kapenee ja huoltosuhde heikkenee. Yhteenvetona tämä tarkoittaa, että nyt työelämään siirtyvät sukupolvet maksavat raskaan taakan aikaisempien sukupolvien hyvinvoinnista ja voivat odottaa hyvin vähän itselleen vastineena.
Vastuullisuuteen kuuluu keskittyä asioihin, joihin voi itse vaikuttaa. Olosuhteisiin ja ympäristön määrittämiin asioihin pitää taas sopeutua tai pyrkiä muuttamaan niitä. Yksilön näkökulmasta tämä tarkoittaa yleensä hakeutumista elinoloihin, jotka tukevat omaa elämäntilannetta.
Suomessa nuori kohtaa tällä hetkellä huonosti toimivat työmarkkinat, lähes Euroopan heikoimman ostovoiman, korkean veroasteen sekä velkaantuneen julkisen sektorin, joka vaatii yhä enemmän työssä käyviltä ja tulee tarjoamaan yhä vähemmän vastineena.
Kotimainen eläkejärjestelmä on hyvä esimerkki etuuspohjaisesta hyvinvointivaltiosta. Eläke on etuus siinä missä mikä tahansa muukin poliittisen päätöksenteon alainen tulonsiirto. Sitä voidaan muuttaa koska tahansa ja tullaankin muuttamaan vuosien mittaa kulloistenkin tilanteiden ja poliittisten mielenliikkeiden mukaan.
Voiko vastuullinen ihminen jättäytyä toisten ihmisten mielivallan varaan asiassa, joka koskettaa hänen tulevaa toimeentuloansa eläkeiässä? Luotatko päättäjien hyvätahtoisuuteen siinä kuinka paljon, milloin, millä ehdoin, missä määrin, millä veroasteella ja missä iässä pääset nauttimaan etuudesta, josta sinua on raskaasti verotettu vuosikymmeniä?
Ellet tunne oloasi mukavaksi, joudut harkitsemaan muita vaihtoehtoja. Tällöin tulee mieleen pyrkiä säästämään nettotuloista riittävä varallisuus, josta voi nauttia ja jonka varaan voi laskea eläkeiässä. Eli tällöin täytyisi maksaa kahteen kertaa oma eläke. Tämä on erityisen raskas taakka heikon ostovoiman ja korkean kokonaisveroasteen takia, sillä säästäminen onnistuu vain nettotuloista.
Toinen vaihtoehto on lähteä maasta ja hakeutua elinympäristöön, jossa yksityinen säästäminen onnistuu. Ehkäpä jopa julkisen eläkejärjestelmän avulla. Toisin sanoen järjestelmässä, jossa yksilö tosiasiallisesti kartuttaa omaa varallisuuttaan ja hallinnoi sitä. Omaisuudella ja etuudella on merkittävä ero – kuka hallitsee ja päättää?
Vastuulliselle henkilölle herää myös kysymys asian eettisestä puolesta. Onko edes moraalisesti oikein jäädä nykyiseen järjestelmään? Tilanteestahan seuraa holtittomuutta, jossa yksilön oma vastuullisuus on ulkoistettu mielivaltaisille päätöksentekijöille tulevaisuudessa. Silti myös vanhuusiässä tulisi pystyä huolehtimaan itsestä ja lähimmäisistä.
Suuret ikäluokat ovat huolehtineet omista etuuksistaan. Onko nyt nuorten vuoro?
Luettua: Sattuma, tahto ja kohtalo
September 21, 2014
Ellei Johanna Tukiainen ja Ilkka Kanerva olisivat sattumalta istuneet vierekkäin lentokoneessa Stubbista ei välttämättä olisi tullut pääministeriä. Jungner kuvaa tapahtumaketjun, jossa yhdestä pienestä hetkestä seuraa joukko muutoksia.
Sattuma on jotain ennalta arvaamatonta ja se voi olla joko positiivinen onnenpotku tai ikävä asia, jolloin kutsumme sitä vahingoksi. Elämme maailmassa, joka on hyvin monimutkainen ja dynaaminen. Sitä ei voi hallita. Toisaalta oma mielemme toimii pääosin suljetun järjestelmän newtonilaisessa lineaarisuudessa.
Näistä kahdesta täysin eri lähtökohdasta syntyy vahva ristiveto. Hallinnalla ja sääntelyllä voimme pyrkiä poistamaan sattumia. Ennakoitavuus lisääntyy, mutta samalla myös jäykkyys ja järjestelmän ylläpidon raskaus. Riskinä on myös, että hallittu järjestelmä erkaantuu reaalimaailmasta ja edessä voi olla isot yllättävät sokit tai rakenteelliset murrokset.
Vastapuolena on ketteryys ja sattumastrategia. Ei pyritäkään kontrolloimaan ympäristöä loppuun saakka, vaan annetaan tilaa nopealle reagoinnille ja sopeutumiselle. Positiiviset sattumat luovat uusia mahdollisuuksia ja näihin voidaan tarttua nopeasti. Hyvistä ja huonoista sattumista opitaan yhtäläisesti ja tällöin koko järjestelmästä tulee kokonaisuutena vahvempi.
Markkinataloudelle sattuma tarjoaa uusia mahdollisuuksia ja sen vastustajille siitä tulee pyrkiä eroon. Tämä näkyy meidän lainsäädännössä. Jungner ehdottaa, että meidän tulisi säädellä vähemmän miten asioita pitää tehdä ja keskittyä toteamaan vain mitä tulisi tehdä.
Esimerkiksi vapaamielisempi Helsinki voisi myydä alkoholia ympäri vuorokauden ja toisella paikkakunnalla kaupat olisivat kiinni.
Kirja otsikkonsa mukaisesti kattaa laajan kattauksen historiasta, mielen saloista yhteiskuntaan. Lyhyessä teoksessa on monia mielenkiintoisia ajatuksia, joita olisi mahdollista pohtia myös syvällisemminkin.
Julkaistu Talouselämässä (toimituksen editoima versio).
Käpristymisestä tekemiseen
September 10, 2014
Suo. Kuokka. Ja paikalle tuli Jussi. Sen jälkeen alkoi tapahtua. Näillä eväillä rakennettiin Suomea aikanaan, oli tekemisen meininki.
Yhteiskunnallinen toimeliaisuus, johon sisältyy vaihdantaa, luo lisäarvoa. Se luo uutta hyvinvointia ja vaurautta. Se rakentaa parempaa huomista. Vain tältä perustalta on mahdollista odottaa, että olosuhteet tulevat olemaan paremmat kuin tällä hetkellä.
Huomisen hyvinvointi tulee rakentaa nyt – pala kerrallaan, päivittäin. Ellemme tee näin, syömme nykyisiä eväitä. Parhaatkin varastot ehtyvät aikanaan ilman täydennystä. Kun siemenvilja on syöty, on turha odottaa uutta satoa.
Olemme ajaneet itsemme tilanteeseen, jossa pyrimme pääosin vain turvaamaan sen mitä meillä on nyt ja välttämään kaikkia muutoksia. Näköalattomuudesta on seurannut nollasummapeliä, jossa katse on kääntynyt tulevaisuudesta olemassa olevista resursseista kinasteluun ja niiden jakosuhteiden muutoksiin.
Tilanne on kuin pikkulapsilla hiekkalaatikolla. Jokainen haluaa enemmän leluja itselleen ja vahditaan mitä muut tekevät. Ei muisteta, että elämää on myös hiekkalaatikon ulkopuolella ja se avaa aivan uusia mahdollisuuksia.
Taantuneessa yhteiskunnassa ihmiset kyttäävät toisiaan, pyrkivät suojelemaan omia asemiaan sekä rajoittamaan uutta ja erilaista. Ilmapiiri on painostava, passivoiva ja lannistava. Olemassa olevasta veropohjasta pyritään ruuvaamaan viimeisetkin irti. Lopulta käy kuin hiekkaa puristavalle nyrkille – jäljelle jää vain aneleva käsi.
Asiat voisivat olla myös toisin. Käpertymisen sijaan on mahdollista myös keskittyä tekemiseen. Sekin on tarttuvaa. Hyvässä ja kannustavassa ilmapiirissä asiat luistavat ja saadaan aikaiseksi. Talkoot ja hartiapankit ovat muistutuksena tästä.
Tekemiseen sisältyy kuitenkin aina riski. Voi syntyä jotain uutta ja odottamatonta. Toisinaan positiivisia yllätyksiä, mutta myös vastoinkäymisiä. Olennaista on kuitenkin, että yritetään ja pyritään luomaan parempaa huomista. Tuskin kukaan odotti Nokialta 80-luvun lopulla sitä menestystä, jonka se toi mukanaan kymmenen vuotta myöhemmin.
Tästä suosta nousemiseen tarvitaan merkittävää asennemuutosta. Kaikenlainen vapaaehtoiseen vaihdantaan perustuva taloudellinen toimeliaisuus tulee nostaa uuteen arvoon. Sitä täytyy pystyä tukemaan, kannustamaan, edistämään ja kunnioittamaan. Lopulta koko yhteiskunnan tulevaisuus ja vauraus pohjautuu siihen.
Julkisella sektorilla, viranomaisilla ja lainsäätäjillä on tässä merkittävä rooli. Heidän toimillaan on monesti ratkaiseva asema, jonka seurauksena joko syntyy toimintaa tai ei. Jokaisen teoilla on merkitystä.
Edistänkö ja kannustanko tänään muiden toimeliaisuutta vai haittaanko ja lannistanko jonkun toisen mahdollisuuksia rakentaa parempaa tulevaisuutta?