Suomeksi (in Finnish)

Yhteiskunta

Aikajärjestyksessä:

Fragments of Reality -kirja:

Aakkosjärjestyksessä:

Kirja on myynnissä ainakin näissä paikoissa:

Fragments of Reality on lainattavissa mm. Helsingin, Tampereen, Oulun, Jyväskylän ja Turun kirjastoista. Lue myös kirja-arvostelu.

Muita kirjoituksia

Aakkosjärjestyksessä:

Tags: , , , , , , , ,

Comments

Vapaa Markkina ja Julkinen Valta

Vapaassa yhteiskunnassa on vain kaksi tapaa varallisuuden hankkimiseen. Toinen perustuu uuden luomiseen eli aktiivisen toimintaan (työn tekoon laajassa merkityksessä), jolle löytyy kysyntää. Toinen tapa perustuu jo olemassa olevaan varallisuuteen eli sen lahjoittamiseen jollekin toiselle. Nämä kaksi mallia ovat vapaaehtoisia ja ne eivät aiheuta vahinkoa kellekään osapuolelle. Tätä saksalainen sosiologi Franz Oppenheimer (1864-1943) kutsuu taloudelliseksi tavaksi. Toinen tapa perustuu vallankäyttöön ja pakkotoimiin. Tämä perustuu siis väkivaltaan ja pelkästään olemassaolevan varallisuuden jakoon voimankäytöllä. Oppenheimerin termi tälle on poliittinen tapa.

Politiikka toisin sanoen astuu kuvaan ainoastaan silloin, kun syntyy jakamisen ongelma. Vapaassa markkinassa, jossa ihmisten kanssakäyminen perustuu vapaaehtoisuuteen, ei ole mitään jakamista. On ainoastaan yksilöitä jotka haluavat jotakin sellaista jota jollain toisella on tarjota. Kysyntä ja tarjonta kohtaavat ainoastaan siinä tapauksessa, että molemmat hyötyvät kanssakäymisestä (esim. tavaran osto tai myynti). Jakaminen tulee kyseeseen vain silloin kun on resursseja, joilla ei ole luonnollista omistajaa. Tämä tilanne syntyy pelkästään käyttämällä pakkovaltaa eli varastamalla. Tällöin alkuperäinen oikeudenomistaja korvataan uudella kolmannella osapuolella.

Vapaa markkina omaa hienovaraiset itseohjautuvat lait, joita pakkovaltaa perustuvassa järjestelmässä ei ole. Adam Smith (1723-1790) kuvasi näitä markkinan näkymättömänä kätenä. Markkina perustuu pelkästään ihmisten tarpeisiin (vain ihmisillä on tarpeita, ei yhteisöillä, yrityksille jne.; nämä ovat vain välineitä). Ellei olisi tarpeita - ei olisi myöskään markkinaa. Näin ollen markkina toimii pelkästään tarpeiden tyydyttämisen mekanismina. Kaikki vapaaehtoinen toiminta perustuu vuorovaikutukseen ja vastavuoroisuuteen (myös lahjoitus kuuluu tähän sillä lahjansaajalle on myös oikeus kieltäytyä lahjoituksesta (negatiivinen oikeus)). Ihmisten tarpeet voivat ilmentyä fyysisinä (esim. tavaroina) tai pelkästään immateriaalisina. Lopulta kuitenkin kaikki perustuu ihmisten tarpeisiin, joita tyydytetään joko fyysisten tai
immateriaalisten keinojen kautta. Näin ollen markkina perustuu ihmisten tarpeiden tyydyttämiseen eri tavoilla ja keinoilla. Vapaaehtoisuus tarkoittaa, että osapuolet kokevat saavansa jotain kanssakäymisestä. Tämä voi olla mielihyvää, mukavaa seuraa, viihtymistä tai palveluita kuten ruokailu, paidan pesettäminen tai auton osto. Toisin sanoen vapaa kanssakäyminen voi toisinaan perustua vaihdantaan (ts. rahan käyttöön) muttei välttämättä aina.

Kaikki vaihdantahan (kauppa) perustuu ostamiseen ja myymiseen. Ostaessasi jäätelön kauppiaalta vaihdat jäätelöön tietyn määrän rahaa. Toisin sanoen kauppias haluaa vaihtaa jäätelön tiettyyn rahamäärään (hintaan) ja ostaja pitää jäätelö tarpeellisempana kuin jäätelön hinnan mukaista määrää rahaa. Kummallakin on vastakkaiset tarpeet ja kumpikin kokee hyötyvänsä kaupasta. Kukaan ei häviä ja molemmat osapuolet hyötyvät. Tähän perustuu vapaa markkina.

Vapaassa markkinassa kysyntä ja tarjonta ohjaa kaikkea tuottavaa toimintaa. Hinta toimii mekanismina, joka säätelee kysyntää ja tarjontaa. Tämän perusteella jokainen pystyy määrittämään tarpeensa tärkeyden ja kiinnostavuuden suhteessa toisiin tarpeisiin. Yksikön tarpeet vaihtelevat hetkestä toiseen ja näin ollen myös kiinnostus eri tuotteisiin ja tarjontaan voi vaihdella. Toisaalta juuri kanssakäymisen vapaus käänteisesti ohjaa näkymättömänä kätenä kysyntää ja tarjontaa. Palvelut, joille ei ole kysyntää tai jotka toimivat tehottomasti tai huonosti asiakkaiden näkökulmasta, häviävät. Vapaa markkina on nöyrä asiakkaalle - se ei tule ilman asiakasta toimeen. Asiakaslähtöisyys perustuu aitoon kiinnostukseen palvella ja tyydyttää asiakkaan tarpeet sillä ellei ole vapaaehtoisia ostajia niin ei ole kohta myöskään mitään myytävää.

Vapaa markkina ei kuitenkaan enää toimi, kun sen toimintaan puututaan pakkokeinoin. Julkinen valta harjoittaa tällaista toimintaa lainsäädännöllä, tukiaisilla sekä toimimalla aktiivisesti (ostamalla, myymällä ja sijoittamalla) yhteiskunnassa. Julkinen valta ei perustu vapaaehtoisuuteen - sen puolesta päättää joku pieni elitistinen joukko ’koko yhteisön’ puolesta. Tämä mielivalta automaattisesti priorisoi julkisen vallan tarpeet ylitse muiden ja suuntaa markkinan kysynnän ja tarjonnan pois vapaaehtoisesta kanssakäymisestä julkisen vallan päähänpistojen suuntaan. Esimerkiksi kansalaisilta pidätetyillä verorahoilla päätetään ostaa byrokraateille kopiopaperia sen sijaan, että kansalaiset olisivat voineet käyttää omaisuutensa omiin tarpeisiinsa. Tällä toimelle valtio vähentää yksilöiden elintasoa (hyvinvointia) sekä vääristää markkinaa (kopiopaperin kysyntä kasvaa (mikä nostaa myös sen hintaa) ja resursseja ohjataan enemmän paperin valmistamiseen pois muilta sektoreilta). Mitä enemmän julkinen valta sekaantuu vapaan markkinan toimintaan sen vähemmän se palvelee yksilöiden tarpeita ja pystyy tyydyttämään näitä tehokkaasti.
“Paras hallitus on se, joka hallitsee vähiten sillä sen kansalaiset hallitsevat itse”, Thomas Jefferson.

Lisää aiheesta (englanniksi):

The Economics of Santa’s Workshop by Michael Levin
What Is the Free Market?(pdf) by Murray N. Rothbard

Tags: , , , , , , , , , , , , ,

Comments

Yhdenvertaisuus

Yhdenvertaisuutta tai tasa-arvoa pidetään yleisesti hyvänä pyrkimyksenä ilman että sitä tarkemmin määritetään. Yksinkertaisesti oletetaan yhdenvertaisuuden olevan korkea moraalinen tavoite ja päämäärä. Kuitenkin yhdenvertaisuuden tarkempi tarkastelu osoittaa tilanteen olevan täysin päinvastainen. Yhdenvertaisuus käsitteenä on irrotettu sen alkuperäisestä asiayhteydestä ja näin ollen sitä käytetään tilanteissa, joissa de facto lopputulema on jotain muuta kuin tavoittelemisen arvoinen.

Yhdenmukaisuus rinnastaa kaksi tai useampaa kohdetta toisiinsa ja vertaa näitä keskenään. Ainoastaan tilanteessa jossa kohteet ovat identtiset voidaan todeta näiden olevan yhtenevät. Ne ovat samanlaisia ilman omaa yksilöllistä leimaa tai erilaisuutta. Yhdenvertaisuus pyrkii siis poistamaan erilaisuuden ja yksilöllisyyden. Tosin tämä verhotaan puhumalla tasa-arvosta eikä erilaisuuden poistamisesta.

Kuitenkin tutkimalla ympäristöämme ja etenkin luontoa on helppo huomata, että yksilöllisyys on vallitseva tila—ei yhdenmukaisuus. Luonto ei toista itseään, se luo uutta. Jokainen lumihiutale, puun lehti, kasvi, kukka tai puu ovat erilaisia. Sama pätee eläimiin sekä myös ihmisiin. Olemme kaikki erilaisia omine erityispiirteinemme. Erilaisuus on luonnollista, ja samanlaisuus näin ollen keinotekoista, luonnotonta.

Ihmiset ovat tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia vapaudessaan suhteessa toisiinsa. Toisin sanoen jokaisella on oikeus elää omaa elämäänsä ja vapaus toimia parhaan kykynsä ja ymmärryksenä mukaan ilman että kukaan toinen ihminen voi rajata yksilön omaa ilmaisua kunhan tämä ei loukkaa kenenkään muun vastaava oikeutta. Tämä on yhdenvertaisuus ja tasa-arvo asiayhteydessä, jossa se yleensä alkuperäisesti tunnistetaan. Kaikilla on yhdenvertaiset mahdollisuudet ja vapaus omaan elämään omien kykyjensä ja olosuhteidensa mukaisesti. Tämä ei siis tarkoita yhdenvertaisuutta suhteessa erilaisiin kykyihin, olosuhteisiin tai toiminnan tuloksiin. Tällöinhän vapauden periaate ei toteudu sillä erilaisuuden poistaminen väistämättä tarkoittaa jonkun esimerkiksi rumemman, vähempilahjaisen tai laiskemman ‘korjaamista’ kauniimman, lahjakkaamman tai ahkeramman tasolle(tosin yleensähän tämä esitetään jostain syystä toisinpäin).

Yhteiskunnallisessa keskustelussa yhdenvertaisuus on yleensä yksipuolista. Pyritään saavuttamaan tilanne, jossa erilaisten yksilöiden asemaa tai olosuhteita halutaan parantaa suuntaan, jossa lahjakkaampaa, varakkaampaa tai muuten menestyvämpää yksilöä pyritään syyllistämään omasta olemassaolostaan tai oman toimintansa tuloksista. Yhdenvertaisuus verhotaan moraaliseen vaateeseen, jossa erilaisuutta pidetään sosiaalisesti luonnottomana tilana joka tulee korjata keinotekoisesti ja pakkokeinoin uhraamalla yksiköiden vapaus omaan elämäänsä ja sen tuloksiin.

Nykyisellään köyhyyttä, laiskuutta ja tyhmyyttä pidetään arvoina sinänsä, jotka vaativat korjaustoimenpiteitä kolmansien osapuolten toimesta (ts. yleensä julkisen vallan), ilman yksilön omaa vastuuta toimistaan. Ratkaisuna näihin pidetään soveliaana kompensaatiovaadetta yksilöiltä, jotka ovat vastakkaisessa tai suhteellisesti ‘paremmassa’ vertailutilanteessa. Mutta kuinka yhdenvertaisuus voi toteutua käytännössä, jos pelkästään toista osapuolta suositaan? Mihin ja etenkin kenen arvoihin ja moraaliin perustuu tällainen ulkopuolinen arvomääritys ja pakkovallan käyttö yksilöiden omaan elämää ja omaisuutta kohtaan? Kuka määrittää mikä on normaalia, soveliasta, liian paljon tai liian vähän ja suhteessa mihin?

Yhdenvertaisuuden käsitteeseen liitetään useasti oletus samoista arvoista, elämäntavasta ja toimintamalleista. Sillä miten voidaan suorittaa yksilöiden välistä vertailua ellei ole yhtäläistä vertailuasteikkoa? Luonnontieteissä asioita voidaan mitata, koska niissä tutkitaan luonnossa ilmeneviä asioita. Tämä objektiivisuus ei kuitenkaan toteudu ihmisten osalta, jokaisen yksilön kokiessa ja toimiessa vapaan tahtonsa mukaisesti ja kokiessa elämänsä subjektiivisesti. Ulkopuolisen määrittämät arvostukset ovat kaikki yhtä mielivaltaisia yksilön kannalta. Vielä absurdimmaksi tilanne tulee kun pyritään asettamaan yhteisiä objektiivisia määritelmiä yksilöiden välille. Tämä on kuitenkin todellisuus aina kun yhdenvertaisuuden vaade esitetään. Harvoin vain kukaan kyseenalaistaa oletuksia ja esittää kysymyksen: verrattuna mihin ja kenenkä oletuksiin perustuen?

Pakkoon eli väkivaltaan tai voimankäytöllä uhkaamiseen perustuva yhdenvertaisuus, jota muun muassa valtiovalta kansalaisiaan kohtaan harjoittaa, ilmentää juuri niitä toimintaperiaatteita ja arvoja, jotka eivät kuulu yksilöiden vapauteen ja yhdenvertaisuuteen—ne kuuluvat ainoastaan keinotekoiseen ja luonnottomaan maailmaan.

Lisää aiheesta (englanniksi):

On Equality and Inequality by Ludwig von Mises
Freedom, Inequality, Primitivism and the Division of Labor by Murray N. Rothbard
Equality: The Unknown Ideal by Roderick Long

Tags: , , , , , , , , , , , ,

Comments

Minulta Pois vai Kaikille Lisää

Liike-elämässä sekä yhteiskunnassa yleisemminkin on vallalla oletus kamppailusta yksilöiden tai yritysten välillä, jossa on pelkästään voittajia ja häviäjiä. Kyseessä on siis nollasummapeli, joka polarisoi tilanteen sekä luo negatiivisen asetelman osapuolten välille. Voittaja saavuttaa lisää hyvinvointia ja häviäjälle jää luu kouraan. Yksilöiden kesken sama asia ilmenee kateutena ja vaatimuksina jakaa yhteisön resurssit ihmisten tarpeiden mukaan eikä yksilöiden omien panosten suhteessa (tai antaa kaikkien yksinkertaisesti huolehtia vain omista asioistaan).

Resurssien jakamisen tarve ilmenee ainoastaan tilanteessa, jossa jotain on ensin tuotettu, kerätty yhteen ja tämän jälkeen tämä tuotos pyritään jakamaan uudelleen. Vapaaehtoisuuteen perustuvassa yhteiskunnassa ei ilmene jakamista. Kaikki toimivat keskenään vapaasta tahdosta ja omien tarpeidensa mukaisesti ilman välikäsiä tai kolmansia osapuolia. Tällöin ei myöskään ole voittajia tai häviäjiä, ainoastaan voittajia (win-win), sillä ilman vapaata tahdonilmaisua osapuolten välillä ei tapahdu mitään. Vain siinä tilanteessa, että kaikki (tai molemmat) osapuolet ovat tyytyväisiä ja jokainen (kumpikin) osapuoli antaa suostumuksensa niin syntyy sopimus ja tilanne, jossa kaikki voittavat. Tähän perustuu vapaa yhteiskunta ja sen seurauksena kaikkien hyvinvointi lisääntyy yhteisen kanssakäymisen kautta ilman kenenkään osapuolen uhraamista muiden tarpeiden puolesta.

Jakamisen kysymys nousee siis esiin vain, kun jotain on ensin tuotettu ja tämä pyritään jakamaan uudelleen jonkun muun kuin alkuperäisen tuottajan toimesta. Verotus on tästä hyvä esimerkki. Ensin jonkun täytyy tuottaa (luoda) jotain, joka sen jälkeen pakkotoimin pidätetään kolmannelle taholle joka jakaa sen haluamallaan tavalla ilman veronmaksajan vaikutusvaltaa tai panosta asiaan. Näin ollen resurssien jakamisen ongelma on täysin keinotekoinen ja perustuu voiman käyttöön tai sillä uhkaamiseen. Tilanteen voi ilmaista myös seuraavasti: vasta varastamisen jälkeen syntyy ongelma, miten saalis jaetaan. Ilman varkautta ei ole myöskään jakamisen ongelmaa.

Minulta pois -tilanne syntyy siis jakotilanteessa, jossa resursseja on rajallinen määrä ja jakamisperusteet ovat kaikki yhtä mielivaltaisia vain mielikuvituksen ollessa rajana, sillä lopultahan kaikki potentiaaliset vastaanottajat ovat yhtä vähän oikeutettuja resursseihin alkuperäistä omistajaa (tuottajaa) lukuunottamatta. Häviäjä on jo selvinnyt, ja jakamisen kilpailussa on kyse enää voittajan määrittämisestä. Erona aikaisempaan tilanteeseen jossa kaikki toimivat vapaaehtoisuuden pohjalta ja näin ollen myös hyötyivät kanssakäymisestä jakamisen tilanne ei lisää yhteisön hyvinvointia, vaan on itse asiassa tuhoavaa toimintaa. Jakaminen ei luo mitään lisää, se ainoastaan kuluttaa jo tuotettuja voimavaroja. Tämän lisäksi se myös uhraa kaikkein hyödyllisimmän osapuolen (tuottajan) ja laittaa tämän kärsimään tilanteesta kaikkein eniten. Hänen hyvinvointinsa uhrataan muiden hyväksi, jotka eivät ole itse tuottaneet mitään vaan päinvastoin toimivat parasiitin tavoin.

Jakomalli synnyttää siis automaattisesti tilanteen, jossa on voittajia sekä häviäjiä. Sen lisäksi se myös aikaansaa kilpailutilanteen, jossa jaettavista resursseista syntyy kilpailu mahdollisten osapuolten kesken. Toimintamallin astuttua käytäntöön on kaikkien edun mukaista pyrkiä vaatimaan mahdollisimman suuri osa jaettavista resursseista itselleen, ja tämä koskee myös niitä jotka ovat joutuneet alkuperäisiksi häviäjiksi eli ne joilta resurssit on otettu jaettavaksi. On myös helposti nähtävissä, miten yhteiskunnan suuntaa muuttuu jatkossa enemmän resursseja jakavaan toimintaan lisää hyvinvointia luovan uuden tuottamisen sijaan. Kannustinrakenteet keskittyvät enemmän jakamiseen ja sen tukemiseen sekä suurimmat rangaistukset kohdistuvat tuottavaan toimintaan eli yhteiskunnan luovimpaan ja kyvykkäimpään osaan. Näin ollen ei ole ihme, jos uudet innovaatiot ja elintasoa parantava luova (tuottava) toiminta siirtyy sinne missä sitä enemmän arvostetaan. Jakomalliin perustuva yhteiskunta palkitsee darvinismin mukaisesti yksilöitä, jotka menestyvät resurssien jakopelissä joka on erityyppistä toimintaa kuin tuottava ja luova toiminta. Valitettavasti lopputuloksena saattaa syntyä tilanne, jossa jakamisen taidot ovat jalostuneet huippuunsa, mutta ei löydy enää jaettavaa tuottajien vähyyden vuoksi. Loiset tuhoavat isäntänsä.

Lisää aiheesta (englanniksi):

The Nature of Distribution Under Liberalism and Socialism by Ludwig von Mises
Introduction: Government Revenues and Expenditures by Murray Rothbard
Capitalism versus Socialism by Ludwig von Mises
Binary Intervention: Government Expenditure by Murray Rothbard
The Philosophy of Confiscation by Ludwig von Mises
Sweden: Poorer Than You Think by William Anderson

Tags: , , , , , , , , , , , ,

Comments

Arvot

Vapaa yhteiskunta perustuu moniarvoisuuteen. Jokainen saa toteuttaa omaa näkemystään vapaasti niin kauan kunhan se ei riko kenenkään toisen vapautta omaan yksityisyyteen ja omaisuuteen. Toisin sanoen kyseessä on yhteiskunta, joka on suvaitsevainen ja perustuu rikkauteen, joka on luonnollista seurausta yksilöiden erilaisuudesta.

Yksilön oikeudella toimia omien arvojensa mukaan on myös seurauksia. Jokainen on vastuussa omista toimistaan ja sen seuraamuksista. Näin ollen yksilöillä on vapaus toimia parhaaksi näkemällään tavalla, mutta vapauden kääntöpuolena tulee yksilön kantaa myös vastuu teoistaan. Ellei näin olisi niin kyseessähän ei olisi todellinen oikeus ja vapaus.

Jokainen henkilö pyrkii toimimaan parhaaksi näkemällään tavalla oman ymmärryksensä mukaisesti. Näin ollen eri ihmisten kyky toimia eri tilanteissa vaihtelee heidän oman elämänkokemuksensa ja tietämyksensä mukaisesti. Toisin sanoen jokaisella on oikeus kokea ja elää vapaasti, ja nauttia sekä kantaa näistä koituvat seuraamukset. Ihmiset oppivat elämällä ja kokemuksiensa kautta. Annetut tai pakotetut arvot ja mallit harvoin saavat aikaan todellista ymmärrystä ja oppimista. Pakko on huono opettaja. Samoin yksilön suojaaminen oman toimintansa seuraamuksilta poistaa henkilön oman vastuun teoistaan sekä häivyttää seuraamukset estäen näistä oppimisen.

Vastuullinen yksilö tiedostaa oman toimintansa vaikutukset sekä kantaa niistä seuraavat velvoitteet. Tämä on seurausta omasta aikaisemmasta kokemuksesta ja toiminnasta. Mutta miten nämä tulevat mahdollisiksi ellei yksilöllä koskaan ole suotu mahdollisuutta omaan toiminnan vapauteen eli mahdollisuuteen tehdä virheitä ja oppia niistä? Vapauden rajoittaminen perustuen yksilön suojaamiseen itseltään kuullostaa erikoiselta vapaaehtoisuuteen perustuvalta yhteiskunnalta. Arvomaailma, joka perustuu yksilön virheiden tekemisen poistamiseen etukäteen, ei ole sopusoinnussa yksilön vapauden ja vapaaehtoisuuden kanssa. Joku muu määrittää mikä on mahdollista ja mitkä seuraamukset ovat sopivia yksilölle itselleen. Hänet pakotetaan toimimaan tietyllä tavalla, ja harva jaksaa kyseenalaistaa sääntöjen pohjana olevaa arvomaailmaa tai niiden perusteita. Holhouksen alainen lienee oikea termi.

Lisää aiheesta (englanniksi):

Equality vs. Freedom By Wendy McElroy
Smoking and Property Rights by Ninos P. Malek
Don’t Let Government Define Marriage (Or Optimal Child-Rearing Environments) By Gardner Goldsmith

Tags: , , , , , , , , , ,

Comments

Oikeuksista

Nykyään puhutaan paljon yksilöiden oikeuksista erinäisiin asioihin ja myös eri asiayhteyksissä. Mutta tarkkaan ottaen mitä oikeuksia yksilöillä lopulta on?

Jos lähtökohdaksi otetaan yksilöiden tasavertaisuus ja vapaus suhteessa itseensä sekä omaisuuteensa ilman oikeutta loukata kenenkään toisen vastaavaa oikeutta, niin olemme itse asiassa jo määrittäneet kaikki oikeudet. Oletuksenahan on, että kaikki toiminta ihmisten välillä tulee perustua vapaaehtoisuuteen eikä toisten alistamiseen (ts. väkivaltaan tai voimankäyttöön).

Asia tulee helpommin esiin, kun kuvittelemme sijaitsevamme esim. asumattomalla alueella. Luonto tarjoaa mahdollisuudet elämiseen ja toimintaan, mutta se ei tee asioita meidän puolesta. Selviytyminen, ruoka, asunto jne. eivät tule automaattisesti meille. Emme elä siis paratiisissa. Tästä seuraa, että kaikki asiat joista elintasomme koostuu pitää pystyä valmistamaan ja tekemään jonkun toimesta. Toisin sanoen olemme riippuvaisia toisistamme ja yhteiskuntamme rakentuu ihmisten keskinäiseen vuorovaikutukseen ja jokaisen yksilölliseen panokseen, joka samalla edesauttaa ja lisää muiden hyvinvointia. Erikoistuminen ja ihmisten erilaiset roolit ja toimet mahdollistavat, että jokainen voi keskittyä tekemään niitä asioita, joissa on parhaimmillaan. Autiolla saarella joutuu huolehtimaan niin ruuan hankinnasta, vaatteiden teosta kuin muistakin asioista, koska ei ole ketään niitä tekemässä.

Kun asumattoman alueen analogiaa hiukan jatketaan ja liitetään mukaan pieni yhteisö ihmisiä yhdessä niin on helppo nähdä myös toinen tapa elää, joka ei perustu omaan toimintaan ja työhön. Sitä kutsutaan vallankäytöksi tai varastamiseksi. Toisin sanoen keskitytään työn tekemisen (ts. tuottavan toiminnan) sijaan jakamaan uudelleen jo syntynyttä varallisuutta tai resursseja. Tämä toimintamalli luonnollisesti ei lisää koko yhteisön hyvinvointia ja vaurastumista, koska osa jäsenistä keskittyy tuhoaviin toimintoihin luovien sijaan.

Oikeuksista puhuttaessa on myös hyvä erottaa kyky ja vapaus toisistaan. Kyky tehdä asioita on usein paljon rajoittuneempi, vaikka asian tekemiseen olisikin täysi vapaus. Esimerkiksi kaikista ei tule huippupianisteja vaikka heilllä olisikin täysi vapaus ryhtyä siihen. Vapaus ei tarkoitta nautintaoikeutta. Toisin sanoen oikeus ei tarkoita automaattia vaan mahdollisuutta tehdä asioita ja työskennellä sen eteen.

Nykyään oikeus-käsitettä viljellään aika vapaasti keskusteluissa. Esimerkiksi oikeus toimeentuloon, asuntoon, työpaikkaan ja niin edelleen. Mistä nämä asiat tulevat ja kenen toimesta - eli kenen oikeudet uhrataan, jotta jollekin muulle tarjotaan edellä mainitut? Lopulta kyse on arvoista ja moraalista. Ilmaisia lounaita ei ole olemassa niin kauan kuin ihmisillä on tarpeita emmekä elä paratiisissa, jossa kaikki toiveet täyttyvät. Vielä joudumme tekemään työtä tarpeiden tyydyttämiseen, tai siis ainakin joku joutuu ellemme kunnioita toistemme vapautta.

Lisää aiheesta (englanniksi):

Freedom by Ludwig Von Mises
“HUMAN RIGHTS” AS PROPERTY RIGHTS by Murray Rothbard
A CRUSOE SOCIAL PHILOSOPHY by Murray Rothbard
All Hail Private Property By Tibor Machan

Tags: , , , , , , , , , ,

Comments

Tietämättömyys Hallitsijana

Vaalit ovat tulossa useisiin maihin, joten on hedelmällistä muistuttaa sekä ehdokkaille että äänestäjille kuinka järjestelmä toimii.

Resepti vallanhimoisille ja välinpitämättömille on seuraava:

Ensiksi, luo abstrakti järjestelmä joka on ylitse kaikkien yksilöiden ja kutsu sitä joksikin yleisesti hyväksi. Valtio menettelee, ellet pysty keksimään mitään muuta.

Toiseksi, aseta voimaan joitakin sääntöjä ja lakeja jotka ovat täytäntöönpantavissa väkivallalla tottelemattomuuden ilmaantuessa tarpeen mukaan. Ota säännöillä ja laeilla yksilöiltä pois heidän perusoikeudet ja koskemattomuus siihen rajaan saakka, että he eivät täysin näänny näiden alle. Älä välitä vähemmistöistä(yksilö on pienin vähemmistö), pidä vain huoli että enemmistö on takanasi. Luonnollisesti suuri osa säännöksistä käsittelee suuren varallisuusmäärän keräämistä kansalta määrittelemättömään yleiseen hyvään ja kansakunnon hyvinvointiin.

Kolmanneksi, anna ihmisten valita joitakin yksilöitä edustamaan itseään ja anna ihmisten muodostaa puolueita, jos he niin haluavat. Luonnollisesti näille ihmisille maksetaan valtion pussista ja he eivät ole vastuussa toimistaan kenellekään, vähiten kellekään yksilölle joka on heitä äänestänyt. Edustajan valinta kerran muutaman vuoden välein on suuri etuoikeus sinänsä, ja se riittäköön. Loppujen lopuksi kansahan on valinnut kaikki edustajansa ja näin ollen se on myös vastuussa edustajiensa toiminnasta yhtä kaikki.

Neljänneksi, palkkaa valtion virkamiehiä ja hallitseva eliitti pyörittämään valtiota. Koska he ovat valtion palkkalistoilla, he ovat puolueettomia ja huolehtivat ainoastaan kansan parhaasta. Anna virkoja älymystölle, jotta heistä tulee riippuvaisia valtiosta. Tämä varmistaa kansan enemmistön tuen valtion taakse.

Viidenneksi, anna valtion virkamiesten ja älymystön muodostaa lisää säännöksiä ja lakeja. Loppujen lopuksihan valtio on ihmisten hallitsemista, kansalaisten omaksi parhaaksi. Aseta myös tiukat rangaistukset lakien rikkomisesta. Palkkaa huomattava määrä byrokraatteja valvomaan koko järjestelmää ja pidä huoli että he tuottavat tutkimuksia ja raportteja. Mittaa heidän tuottavuutta ja vaadi yhä lisää paperitöitä ja byrokratiaa, jotta järjestelmä pysyy kiireisenä ja yhä kasvavana. Tämä on valtion kulissi ja sen vuoksi sen täytyy näyttää kiireiseltä ja tehokkaalta.

Kuudenneksi, rupea hyödyntämään konfiskoitua varallisuutta erityisiin tarpeisiin ja etuoikeuksiin, joista hyötyvät muutamat pienet vähemmistöt (ts. joko yksilöt tai yhteisöt) jotka nykyinen enemmistö tai valtion viranomaiset määrittävät ja päättävät. Pidä huoli että päätöskriteerit ovat joustavia, koska olosuhteet ja tilanteet muuttuvat jatkuvasti. Tämä on valtiokoneiston ydin: ota pois oikeuksia laajasti (ole innovatiivinen) ja myönnä erikoisvaltuutuksia, poikkeuslupia, tukiaisia ja eritysehtoja harvoille. Tämä aikaansaa arvovallan ja pysyvän tarpeen virkamiehille.

Seitsemänneksi, ylistä valtion koneiston suuria saavutuksia sekä muistuta sen tarpeellisuudesta. Ilmaise selvästi, että kaikki mitä valtio tekee on ainoastaan sen kansalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi ja valtio itsessään on täysin epäitsekäs. Älä unohda mainita, että on erittäin vaikeata ja raskasta ottaa huomioon kaikkien hyvinvointi ja tämän vuoksi valtion budjettia tullaan korottamaan tulevaisuudessa.

Kahdeksanneksi, aikaansaa merkittävä julkinen keskustelu siitä miten jotkut pienet budjettivarat tulisi allokoida ja kenelle. Tämä pitää yleisön kiireisenä ja merkittävät budjettimomentit voidaan allokoida jouhevasti niille eturyhmille, jotka lobbaavat tehokkaimmin ja tarjoavat parhaan mahdollisen vaikutusvallan.

Yhdeksänneksi, suosi enemmistöä budjetin allokoinnissa sekä paremman tulevaisuuden lupauksissa. Ylistä köyhiä ja ihmisiä jotka ovat riippuvaisia valtion tuista ja etuuksista. Paheksu varakkaita, rikkaita ja itsenäisiä ihmisiä. Luo korostettu kontrasti heidän ja valtion välillä, joka on voittoa tavoittelematon ja pyrkii yleiseen hyvään ja näin ollen ei pyri itsekkäästi keskittymään omaan etuunsa vaan kaikkien yhteiseen hyvinvointiin. Lisää tuloverorasitusta vaikeuttaaksesi, jos ei jopa tee käytännössä mahdottomaksi, rikastumista eli tulemista valtiosta riippumattomaksi. Nykyiset rikkaat ovat ainoastaan kiinnostuneet pitämään oman tilanteensa ennallaan ja näin ollen heistä ei ole mitään huolta.

Kymmenenneksi, jos ilmaantuu jotain sisäpoliittisia ongelmia ja yleisiä huolenaiheita valtion toiminnan oikeutuksesta ja toimista niin syytä kaikkia muita paitsi valtiota itseään(esimerkiksi talouden suhdannetta, globalisaatiota, sääolosuhteita, vaikeita olosuhteita).

Ja bonuksena: käytä hyväksesi lobbaajien, liike-elämänä ja ennen kaikkea joustavan lainsäädännön tuomia mahdollisuuksia henkilökohtaisen hyvinvoinnin kasvattamiseen valtion tuoman hyvän toimeentulon ja etujen päälle.

Tags: , , , , , , , , , , , , ,

Comments

Oikeudet

Yksilön oikeus on todellinen siinä tapauksessa, että hänellä on sekä positiivinen että negatiivinen oikeus. Toisin sanoen hänellä on oikeus tehdä jotakin, mutta yhtälailla olla tekemättä. Etenkin tämä jälkimmäinen on monta kertaa se olennaisempi, joka mahdollistaa jonkin oikeuden todellisen luonteen selvittämisen. Esimerkiksi oikeus koulutukseen on oikeus vain siinä tapauksessa, että siitä on mahdollisuus myös kieltäytyä. Suomessa on oppivelvollisuus eli se ei ole oikeus vaan pakko kuten jo nimikin sanoo.

Tags: , , , ,

Comments

Julkinen Sektori

Julkinen sektori elää muiden varoilla. Itsessään se ei ole tuottava yhteiskunnan osa. Sen toiminta perustuu täysin elätettävänä olemiseen (ts. se on parasiitti). Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että julkinen sektori käyttää pakkovallan välineitä saadakseen tahtonsa läpi. Jokapäiväisessä elämässä näemme tämän pääosin verotuksen muodossa. Julkinen sektori eroaa siis yksityisestä sektorista (ja yksilöistä ) siinä, että se ei perustu vapaaehtoisuuteen. Se käyttää sanelupolitiikkaa ja ottaa haluamansa pakolla. Yksityisen sektorin täytyy hankkia resurssinsa vapaaehtoisuuden pohjalta. Toisin sanoen sen täytyy toimia tehokkaasti ja tuottavasti, jotta se pystyy ansaitsemaan resurssinsa. Ellei kukaan ole valmis vapaaehtoisesti vastaamaan yksilön/yrityksen tarjontaan niin tällöin ei myöskään synny mitään tuloksia. Julkinen sektori ei toimi näin - se ottaa haluamansa ja tukeutuu lopulta pakkovaltaan, tarvittaessa.

Asiaa ei lievennä se, että osittain tämä pakkovalta toteutetaan ns. demokraattisen prosessin seurauksena. Kuten aikaisemmin on todettu niin demokratia käsitteenä ei myöskään perustu moraalisesti kestävällä pohjalla (siis jos kunnioitetaan yksilöiden vapautta). Kaikki toiminta, joka perustuu joidenkin yksilöiden uhraamiseen toisten puolesta on auttamatta pakkovallan käyttöä eli väkivaltaa. Tämä harvoin tulee mieleen kun maksamme esimerkiksi veroja. Kansalaisilla ei ole oikeutta kieltäytyä verojen maksusta - ne eivät ole vapaaehtoisia. Yhtä vähän on mahdollisuutta vaikuttaa niiden käyttöön. Joku muu on päättänyt resursseille paremman ja tähdellisemmän käytön kuin yksilö itse. Toisin sanoen olemme luopuneet omista oikeuksistamme ja päätösvallastamme omaan elämäämme ja omaisuuteemme suhteessa, jossa julkinen sektori toimii.

Julkinen sektori jakaa kansan tasan kahteen luokkaan: veronmaksajiin ja veronsaajiin. Tämä on auttamaton tosiasia sillä jos kaikki maksaisivat ja myös saisivat veroja niin lopputuloshan olisi sama kuin alkutilanne. Toisin sanoen kaikki julkisen sektorin työntekijät, poliitikot ja virkamiehet sekä julkisen sektorin tulojen varassa toimivat ovat veronsaajia. He eivät maksa veroja ollenkaan. Se mitä he maksavat ns. tuloveroina on vain kirjanpidollinen erä - ei muuta (ts. bruttotuloista vähennetään verot niin saadaan nettosaannon osuus). Osa yhteiskunnasta elää toisten kustannuksella, täysin.

Lisää aiheesta (englanniksi):

The Fallacy of the “Public Sector” by Murray Rothbard
How the Welfare State Corrupted Sweden by Per Bylund
The Sociology of Taxation by Hans-Hermann Hoppe
Taxation Is Robbery by Frank Chodorov
The State Expands, and Weakens By Llewellyn H. Rockwell, Jr.

Tags: , , , , , , , , , , ,

Comments

Demokratia

Demokratia ei perustu yksilön vapauden periaatteelle, kuten aikaisemmassa kirjoituksessa (Vapaus tai Pakkovalta) on määritetty. Demokratia perustuu pakkovaltaan, jolla osa ihmisistä käyttää pakkokeinoja (ts. väkivaltaa tai sillä uhkailua) toisia ihmisiä kohtaan. Poliittisesti korrektimpi tapa ilmaista sama asia on sanoa, että demokratia perustuu enemmistön valtaan. Enemmistön päätökset (ts. mielivallan tai -oikut sillä niitä ne ovat aina kun poiketaan vapaaehtoisuuden periaatteesta) pakottavat vähemmistön uhraamaan omat oikeutensa enemmistön tahdolle.

Millä oikeutuksella suurempi määrä ihmisiä (ts. enemmistö) voi alistaa vähemmistö(j)ä (yksilö on pienin vähemmistö)? Kaikki moraaliset perustelut enemmistödemokratian käytölle ovat vähintäänkin arveluttavia sillä auttamatta tällöin jonkun yksilön oikeudet katsotaan uhrattaviksi. Perustelut demokratian oikeutukselle sinänsä eivät ole mielenkiintoisia vaan pakkovallan käyttö moraalisena periaatteena ja sen hyväksyminen. Alistaminen ja sorto eivät siis ole vieraita käsitteitä demokratiassakaan - ne ovat osa sen hyväksyttyä moraalikäsitettä.

Lisää aiheesta (englanniksi):

Demokratian epästabiilisuus ja tilapäisyys (kts luvusta 5. Democracy alkaen)
Democracy is Coercive By Christopher Mayer
The Myth of Majority Rule by Erich Mattei
Does Democracy Promote Peace? By James Ostrowski

Tags: , , , , , , , , , ,

Comments