Focus on Life™

Kaikki,
on tässä ja juuri nyt;
Älä odota,
älä matkusta,
Siirrä eteenpäin tai viivytä;
Lykkää paetaksesi,
liiku unohtaaksesi;
Silti ei vaikuta –
kaikki,
on tässä ja juuri nyt;

Asetu nykyisyyteen,
ja vapaudu,
tai uudelleen asetut.
Oleminen ja olemattomuus –
yhdessä,
ovat.
Elä todeksi,
oivalla,
tässä ja juuri nyt.

Ei voi pakottaa,
ei voi painostaa,
mahdoton kiiruhtaa;
Etäännytä itsesi,
juuri nyt ja tässä,
kahdeksi,
yhtenä;
Eläen yhdessä,
rauhassa ja harmoniassa,
ilman riitoja,
hallinnan.

Läsnäolo kiihkeä,
vain yhdessä,
täysin tietäen,
ja ymmärtäen,
tässä ja juuri nyt;
Oleminen – aina,
jopa ilman,
läsnäoloa fyysisen,
järkeenkäypää,
vain,
tässä ja juuri nyt.

(alkuperäinen Presence)

Totuus on

vapauttava,
lopullinen,
riippumaton,
ajaton,
kaunis,
harmoninen,
täydellinen,
dynaaminen,
tuore,
valaiseva,
viaton,
täydellinen,
Totuus on
Yksi.

(alkuperäinen Truth)

Rakastamme varmuutta. Haluaisimme asua maailmassa, jossa asiat ovat ennakoitavissa. Vai haluaisimmeko?

Käyttäytymisemme tuntuu tukevan ennakoitavuuden ajatusta. Emme halua muuttua ja vielä vähemmän kaipaamme yllätyksiä. Olemme tyytyväisiä jokapäiväiseen elämään arkisine rutiineineen ja tapahtumineen. Tunnemme olevamme kontrollissa elämässämme. Pystymme hallitsemaan elämämme.

Mutta kaikki tämähän on vain harhaa – petämme vain itseämme. Mikään ei pysy samana, koskaan. Luomme itsellemme staattisen, muuttumattoman, kuvan maailmasta ja kieltäydymme tarkkailemasta ulkopuolista maailmaa sellaisena kuin se on. Harhakuvamme maailmasta pysyy ehjänä vain niin kauan kuin mitään sellaista ei tapahdu, joka menee oman mukavuusrajamme ylitse.

Miksi meille on niin vaikeata omaksua ja hyväksyä kaiken muuttuvuutta? Käytämme suunnattoman määrän voimavarojamme luokitteluun ja sullomiseen, jolla pakotamme havaintomme maailmasta haluamiimme raameihin ja sopiviin malleihin. Luomme itse odotuksemme ja harhakuvamme, jotka aina lopulta rikkoutuvat ja saavat meidät pettymään. Yhä uudelleen ja uudelleen.

Mitäpä jos hyväksymme tosiasian, että emme ole kontrollissa? Ottaisimme elämän sellaisena kuin se tulee ilman odotuksia – nöyrästi. Elämässämme olisi vähemmän suruja ja vielä vähemmän yllätyksiä. Kaikki olisi uutta ja mikään ei meitä yllättäisi. Jokainen päivä olisi seikkailu joka tuo jotain uutta ja ihmeellistä. Pelko olisi myös turhaa sillä epävarmuus ja muutos ovat elämän tosiasioita kuten hengittäminen. Pystyisimme huolehtimaan vähemmän ja keskittymään elämiseen enemmän: hetki kerrallaan avoimin mielin.

(alkuperäinen Fixed Mind)

Vapaassa yhteiskunnassa on vain kaksi tapaa varallisuuden hankkimiseen. Toinen perustuu uuden luomiseen eli aktiivisen toimintaan (työn tekoon laajassa merkityksessä), jolle löytyy kysyntää. Toinen tapa perustuu jo olemassa olevaan varallisuuteen eli sen lahjoittamiseen jollekin toiselle. Nämä kaksi mallia ovat vapaaehtoisia ja ne eivät aiheuta vahinkoa kellekään osapuolelle. Tätä saksalainen sosiologi Franz Oppenheimer (1864-1943) kutsuu taloudelliseksi tavaksi. Toinen tapa perustuu vallankäyttöön ja pakkotoimiin. Tämä perustuu siis väkivaltaan ja pelkästään olemassaolevan varallisuuden jakoon voimankäytöllä. Oppenheimerin termi tälle on poliittinen tapa.

Politiikka toisin sanoen astuu kuvaan ainoastaan silloin, kun syntyy jakamisen ongelma. Vapaassa markkinassa, jossa ihmisten kanssakäyminen perustuu vapaaehtoisuuteen, ei ole mitään jakamista. On ainoastaan yksilöitä jotka haluavat jotakin sellaista jota jollain toisella on tarjota. Kysyntä ja tarjonta kohtaavat ainoastaan siinä tapauksessa, että molemmat hyötyvät kanssakäymisestä (esim. tavaran osto tai myynti). Jakaminen tulee kyseeseen vain silloin kun on resursseja, joilla ei ole luonnollista omistajaa. Tämä tilanne syntyy pelkästään käyttämällä pakkovaltaa eli varastamalla. Tällöin alkuperäinen oikeudenomistaja korvataan uudella kolmannella osapuolella.

Vapaa markkina omaa hienovaraiset itseohjautuvat lait, joita pakkovaltaa perustuvassa järjestelmässä ei ole. Adam Smith (1723-1790) kuvasi näitä markkinan näkymättömänä kätenä. Markkina perustuu pelkästään ihmisten tarpeisiin (vain ihmisillä on tarpeita, ei yhteisöillä, yrityksille jne.; nämä ovat vain välineitä). Ellei olisi tarpeita - ei olisi myöskään markkinaa. Näin ollen markkina toimii pelkästään tarpeiden tyydyttämisen mekanismina. Kaikki vapaaehtoinen toiminta perustuu vuorovaikutukseen ja vastavuoroisuuteen (myös lahjoitus kuuluu tähän sillä lahjansaajalle on myös oikeus kieltäytyä lahjoituksesta (negatiivinen oikeus)). Ihmisten tarpeet voivat ilmentyä fyysisinä (esim. tavaroina) tai pelkästään immateriaalisina. Lopulta kuitenkin kaikki perustuu ihmisten tarpeisiin, joita tyydytetään joko fyysisten tai
immateriaalisten keinojen kautta. Näin ollen markkina perustuu ihmisten tarpeiden tyydyttämiseen eri tavoilla ja keinoilla. Vapaaehtoisuus tarkoittaa, että osapuolet kokevat saavansa jotain kanssakäymisestä. Tämä voi olla mielihyvää, mukavaa seuraa, viihtymistä tai palveluita kuten ruokailu, paidan pesettäminen tai auton osto. Toisin sanoen vapaa kanssakäyminen voi toisinaan perustua vaihdantaan (ts. rahan käyttöön) muttei välttämättä aina.

Kaikki vaihdantahan (kauppa) perustuu ostamiseen ja myymiseen. Ostaessasi jäätelön kauppiaalta vaihdat jäätelöön tietyn määrän rahaa. Toisin sanoen kauppias haluaa vaihtaa jäätelön tiettyyn rahamäärään (hintaan) ja ostaja pitää jäätelö tarpeellisempana kuin jäätelön hinnan mukaista määrää rahaa. Kummallakin on vastakkaiset tarpeet ja kumpikin kokee hyötyvänsä kaupasta. Kukaan ei häviä ja molemmat osapuolet hyötyvät. Tähän perustuu vapaa markkina.

Vapaassa markkinassa kysyntä ja tarjonta ohjaa kaikkea tuottavaa toimintaa. Hinta toimii mekanismina, joka säätelee kysyntää ja tarjontaa. Tämän perusteella jokainen pystyy määrittämään tarpeensa tärkeyden ja kiinnostavuuden suhteessa toisiin tarpeisiin. Yksikön tarpeet vaihtelevat hetkestä toiseen ja näin ollen myös kiinnostus eri tuotteisiin ja tarjontaan voi vaihdella. Toisaalta juuri kanssakäymisen vapaus käänteisesti ohjaa näkymättömänä kätenä kysyntää ja tarjontaa. Palvelut, joille ei ole kysyntää tai jotka toimivat tehottomasti tai huonosti asiakkaiden näkökulmasta, häviävät. Vapaa markkina on nöyrä asiakkaalle - se ei tule ilman asiakasta toimeen. Asiakaslähtöisyys perustuu aitoon kiinnostukseen palvella ja tyydyttää asiakkaan tarpeet sillä ellei ole vapaaehtoisia ostajia niin ei ole kohta myöskään mitään myytävää.

Vapaa markkina ei kuitenkaan enää toimi, kun sen toimintaan puututaan pakkokeinoin. Julkinen valta harjoittaa tällaista toimintaa lainsäädännöllä, tukiaisilla sekä toimimalla aktiivisesti (ostamalla, myymällä ja sijoittamalla) yhteiskunnassa. Julkinen valta ei perustu vapaaehtoisuuteen - sen puolesta päättää joku pieni elitistinen joukko ’koko yhteisön’ puolesta. Tämä mielivalta automaattisesti priorisoi julkisen vallan tarpeet ylitse muiden ja suuntaa markkinan kysynnän ja tarjonnan pois vapaaehtoisesta kanssakäymisestä julkisen vallan päähänpistojen suuntaan. Esimerkiksi kansalaisilta pidätetyillä verorahoilla päätetään ostaa byrokraateille kopiopaperia sen sijaan, että kansalaiset olisivat voineet käyttää omaisuutensa omiin tarpeisiinsa. Tällä toimelle valtio vähentää yksilöiden elintasoa (hyvinvointia) sekä vääristää markkinaa (kopiopaperin kysyntä kasvaa (mikä nostaa myös sen hintaa) ja resursseja ohjataan enemmän paperin valmistamiseen pois muilta sektoreilta). Mitä enemmän julkinen valta sekaantuu vapaan markkinan toimintaan sen vähemmän se palvelee yksilöiden tarpeita ja pystyy tyydyttämään näitä tehokkaasti.
“Paras hallitus on se, joka hallitsee vähiten sillä sen kansalaiset hallitsevat itse”, Thomas Jefferson.

Lisää aiheesta (englanniksi):

The Economics of Santa’s Workshop by Michael Levin
What Is the Free Market?(pdf) by Murray N. Rothbard

Liike-elämässä sekä yhteiskunnassa yleisemminkin on vallalla oletus kamppailusta yksilöiden tai yritysten välillä, jossa on pelkästään voittajia ja häviäjiä. Kyseessä on siis nollasummapeli, joka polarisoi tilanteen sekä luo negatiivisen asetelman osapuolten välille. Voittaja saavuttaa lisää hyvinvointia ja häviäjälle jää luu kouraan. Yksilöiden kesken sama asia ilmenee kateutena ja vaatimuksina jakaa yhteisön resurssit ihmisten tarpeiden mukaan eikä yksilöiden omien panosten suhteessa (tai antaa kaikkien yksinkertaisesti huolehtia vain omista asioistaan).

Resurssien jakamisen tarve ilmenee ainoastaan tilanteessa, jossa jotain on ensin tuotettu, kerätty yhteen ja tämän jälkeen tämä tuotos pyritään jakamaan uudelleen. Vapaaehtoisuuteen perustuvassa yhteiskunnassa ei ilmene jakamista. Kaikki toimivat keskenään vapaasta tahdosta ja omien tarpeidensa mukaisesti ilman välikäsiä tai kolmansia osapuolia. Tällöin ei myöskään ole voittajia tai häviäjiä, ainoastaan voittajia (win-win), sillä ilman vapaata tahdonilmaisua osapuolten välillä ei tapahdu mitään. Vain siinä tilanteessa, että kaikki (tai molemmat) osapuolet ovat tyytyväisiä ja jokainen (kumpikin) osapuoli antaa suostumuksensa niin syntyy sopimus ja tilanne, jossa kaikki voittavat. Tähän perustuu vapaa yhteiskunta ja sen seurauksena kaikkien hyvinvointi lisääntyy yhteisen kanssakäymisen kautta ilman kenenkään osapuolen uhraamista muiden tarpeiden puolesta.

Jakamisen kysymys nousee siis esiin vain, kun jotain on ensin tuotettu ja tämä pyritään jakamaan uudelleen jonkun muun kuin alkuperäisen tuottajan toimesta. Verotus on tästä hyvä esimerkki. Ensin jonkun täytyy tuottaa (luoda) jotain, joka sen jälkeen pakkotoimin pidätetään kolmannelle taholle joka jakaa sen haluamallaan tavalla ilman veronmaksajan vaikutusvaltaa tai panosta asiaan. Näin ollen resurssien jakamisen ongelma on täysin keinotekoinen ja perustuu voiman käyttöön tai sillä uhkaamiseen. Tilanteen voi ilmaista myös seuraavasti: vasta varastamisen jälkeen syntyy ongelma, miten saalis jaetaan. Ilman varkautta ei ole myöskään jakamisen ongelmaa.

Minulta pois -tilanne syntyy siis jakotilanteessa, jossa resursseja on rajallinen määrä ja jakamisperusteet ovat kaikki yhtä mielivaltaisia vain mielikuvituksen ollessa rajana, sillä lopultahan kaikki potentiaaliset vastaanottajat ovat yhtä vähän oikeutettuja resursseihin alkuperäistä omistajaa (tuottajaa) lukuunottamatta. Häviäjä on jo selvinnyt, ja jakamisen kilpailussa on kyse enää voittajan määrittämisestä. Erona aikaisempaan tilanteeseen jossa kaikki toimivat vapaaehtoisuuden pohjalta ja näin ollen myös hyötyivät kanssakäymisestä jakamisen tilanne ei lisää yhteisön hyvinvointia, vaan on itse asiassa tuhoavaa toimintaa. Jakaminen ei luo mitään lisää, se ainoastaan kuluttaa jo tuotettuja voimavaroja. Tämän lisäksi se myös uhraa kaikkein hyödyllisimmän osapuolen (tuottajan) ja laittaa tämän kärsimään tilanteesta kaikkein eniten. Hänen hyvinvointinsa uhrataan muiden hyväksi, jotka eivät ole itse tuottaneet mitään vaan päinvastoin toimivat parasiitin tavoin.

Jakomalli synnyttää siis automaattisesti tilanteen, jossa on voittajia sekä häviäjiä. Sen lisäksi se myös aikaansaa kilpailutilanteen, jossa jaettavista resursseista syntyy kilpailu mahdollisten osapuolten kesken. Toimintamallin astuttua käytäntöön on kaikkien edun mukaista pyrkiä vaatimaan mahdollisimman suuri osa jaettavista resursseista itselleen, ja tämä koskee myös niitä jotka ovat joutuneet alkuperäisiksi häviäjiksi eli ne joilta resurssit on otettu jaettavaksi. On myös helposti nähtävissä, miten yhteiskunnan suuntaa muuttuu jatkossa enemmän resursseja jakavaan toimintaan lisää hyvinvointia luovan uuden tuottamisen sijaan. Kannustinrakenteet keskittyvät enemmän jakamiseen ja sen tukemiseen sekä suurimmat rangaistukset kohdistuvat tuottavaan toimintaan eli yhteiskunnan luovimpaan ja kyvykkäimpään osaan. Näin ollen ei ole ihme, jos uudet innovaatiot ja elintasoa parantava luova (tuottava) toiminta siirtyy sinne missä sitä enemmän arvostetaan. Jakomalliin perustuva yhteiskunta palkitsee darvinismin mukaisesti yksilöitä, jotka menestyvät resurssien jakopelissä joka on erityyppistä toimintaa kuin tuottava ja luova toiminta. Valitettavasti lopputuloksena saattaa syntyä tilanne, jossa jakamisen taidot ovat jalostuneet huippuunsa, mutta ei löydy enää jaettavaa tuottajien vähyyden vuoksi. Loiset tuhoavat isäntänsä.

Lisää aiheesta (englanniksi):

The Nature of Distribution Under Liberalism and Socialism by Ludwig von Mises
Introduction: Government Revenues and Expenditures by Murray Rothbard
Capitalism versus Socialism by Ludwig von Mises
Binary Intervention: Government Expenditure by Murray Rothbard
The Philosophy of Confiscation by Ludwig von Mises
Sweden: Poorer Than You Think by William Anderson

Nykyään puhutaan paljon yksilöiden oikeuksista erinäisiin asioihin ja myös eri asiayhteyksissä. Mutta tarkkaan ottaen mitä oikeuksia yksilöillä lopulta on?

Jos lähtökohdaksi otetaan yksilöiden tasavertaisuus ja vapaus suhteessa itseensä sekä omaisuuteensa ilman oikeutta loukata kenenkään toisen vastaavaa oikeutta, niin olemme itse asiassa jo määrittäneet kaikki oikeudet. Oletuksenahan on, että kaikki toiminta ihmisten välillä tulee perustua vapaaehtoisuuteen eikä toisten alistamiseen (ts. väkivaltaan tai voimankäyttöön).

Asia tulee helpommin esiin, kun kuvittelemme sijaitsevamme esim. asumattomalla alueella. Luonto tarjoaa mahdollisuudet elämiseen ja toimintaan, mutta se ei tee asioita meidän puolesta. Selviytyminen, ruoka, asunto jne. eivät tule automaattisesti meille. Emme elä siis paratiisissa. Tästä seuraa, että kaikki asiat joista elintasomme koostuu pitää pystyä valmistamaan ja tekemään jonkun toimesta. Toisin sanoen olemme riippuvaisia toisistamme ja yhteiskuntamme rakentuu ihmisten keskinäiseen vuorovaikutukseen ja jokaisen yksilölliseen panokseen, joka samalla edesauttaa ja lisää muiden hyvinvointia. Erikoistuminen ja ihmisten erilaiset roolit ja toimet mahdollistavat, että jokainen voi keskittyä tekemään niitä asioita, joissa on parhaimmillaan. Autiolla saarella joutuu huolehtimaan niin ruuan hankinnasta, vaatteiden teosta kuin muistakin asioista, koska ei ole ketään niitä tekemässä.

Kun asumattoman alueen analogiaa hiukan jatketaan ja liitetään mukaan pieni yhteisö ihmisiä yhdessä niin on helppo nähdä myös toinen tapa elää, joka ei perustu omaan toimintaan ja työhön. Sitä kutsutaan vallankäytöksi tai varastamiseksi. Toisin sanoen keskitytään työn tekemisen (ts. tuottavan toiminnan) sijaan jakamaan uudelleen jo syntynyttä varallisuutta tai resursseja. Tämä toimintamalli luonnollisesti ei lisää koko yhteisön hyvinvointia ja vaurastumista, koska osa jäsenistä keskittyy tuhoaviin toimintoihin luovien sijaan.

Oikeuksista puhuttaessa on myös hyvä erottaa kyky ja vapaus toisistaan. Kyky tehdä asioita on usein paljon rajoittuneempi, vaikka asian tekemiseen olisikin täysi vapaus. Esimerkiksi kaikista ei tule huippupianisteja vaikka heilllä olisikin täysi vapaus ryhtyä siihen. Vapaus ei tarkoitta nautintaoikeutta. Toisin sanoen oikeus ei tarkoita automaattia vaan mahdollisuutta tehdä asioita ja työskennellä sen eteen.

Nykyään oikeus-käsitettä viljellään aika vapaasti keskusteluissa. Esimerkiksi oikeus toimeentuloon, asuntoon, työpaikkaan ja niin edelleen. Mistä nämä asiat tulevat ja kenen toimesta - eli kenen oikeudet uhrataan, jotta jollekin muulle tarjotaan edellä mainitut? Lopulta kyse on arvoista ja moraalista. Ilmaisia lounaita ei ole olemassa niin kauan kuin ihmisillä on tarpeita emmekä elä paratiisissa, jossa kaikki toiveet täyttyvät. Vielä joudumme tekemään työtä tarpeiden tyydyttämiseen, tai siis ainakin joku joutuu ellemme kunnioita toistemme vapautta.

Lisää aiheesta (englanniksi):

Freedom by Ludwig Von Mises
“HUMAN RIGHTS” AS PROPERTY RIGHTS by Murray Rothbard
A CRUSOE SOCIAL PHILOSOPHY by Murray Rothbard
All Hail Private Property By Tibor Machan

Vaalit ovat tulossa useisiin maihin, joten on hedelmällistä muistuttaa sekä ehdokkaille että äänestäjille kuinka järjestelmä toimii.

Resepti vallanhimoisille ja välinpitämättömille on seuraava:

Ensiksi, luo abstrakti järjestelmä joka on ylitse kaikkien yksilöiden ja kutsu sitä joksikin yleisesti hyväksi. Valtio menettelee, ellet pysty keksimään mitään muuta.

Toiseksi, aseta voimaan joitakin sääntöjä ja lakeja jotka ovat täytäntöönpantavissa väkivallalla tottelemattomuuden ilmaantuessa tarpeen mukaan. Ota säännöillä ja laeilla yksilöiltä pois heidän perusoikeudet ja koskemattomuus siihen rajaan saakka, että he eivät täysin näänny näiden alle. Älä välitä vähemmistöistä(yksilö on pienin vähemmistö), pidä vain huoli että enemmistö on takanasi. Luonnollisesti suuri osa säännöksistä käsittelee suuren varallisuusmäärän keräämistä kansalta määrittelemättömään yleiseen hyvään ja kansakunnon hyvinvointiin.

Kolmanneksi, anna ihmisten valita joitakin yksilöitä edustamaan itseään ja anna ihmisten muodostaa puolueita, jos he niin haluavat. Luonnollisesti näille ihmisille maksetaan valtion pussista ja he eivät ole vastuussa toimistaan kenellekään, vähiten kellekään yksilölle joka on heitä äänestänyt. Edustajan valinta kerran muutaman vuoden välein on suuri etuoikeus sinänsä, ja se riittäköön. Loppujen lopuksi kansahan on valinnut kaikki edustajansa ja näin ollen se on myös vastuussa edustajiensa toiminnasta yhtä kaikki.

Neljänneksi, palkkaa valtion virkamiehiä ja hallitseva eliitti pyörittämään valtiota. Koska he ovat valtion palkkalistoilla, he ovat puolueettomia ja huolehtivat ainoastaan kansan parhaasta. Anna virkoja älymystölle, jotta heistä tulee riippuvaisia valtiosta. Tämä varmistaa kansan enemmistön tuen valtion taakse.

Viidenneksi, anna valtion virkamiesten ja älymystön muodostaa lisää säännöksiä ja lakeja. Loppujen lopuksihan valtio on ihmisten hallitsemista, kansalaisten omaksi parhaaksi. Aseta myös tiukat rangaistukset lakien rikkomisesta. Palkkaa huomattava määrä byrokraatteja valvomaan koko järjestelmää ja pidä huoli että he tuottavat tutkimuksia ja raportteja. Mittaa heidän tuottavuutta ja vaadi yhä lisää paperitöitä ja byrokratiaa, jotta järjestelmä pysyy kiireisenä ja yhä kasvavana. Tämä on valtion kulissi ja sen vuoksi sen täytyy näyttää kiireiseltä ja tehokkaalta.

Kuudenneksi, rupea hyödyntämään konfiskoitua varallisuutta erityisiin tarpeisiin ja etuoikeuksiin, joista hyötyvät muutamat pienet vähemmistöt (ts. joko yksilöt tai yhteisöt) jotka nykyinen enemmistö tai valtion viranomaiset määrittävät ja päättävät. Pidä huoli että päätöskriteerit ovat joustavia, koska olosuhteet ja tilanteet muuttuvat jatkuvasti. Tämä on valtiokoneiston ydin: ota pois oikeuksia laajasti (ole innovatiivinen) ja myönnä erikoisvaltuutuksia, poikkeuslupia, tukiaisia ja eritysehtoja harvoille. Tämä aikaansaa arvovallan ja pysyvän tarpeen virkamiehille.

Seitsemänneksi, ylistä valtion koneiston suuria saavutuksia sekä muistuta sen tarpeellisuudesta. Ilmaise selvästi, että kaikki mitä valtio tekee on ainoastaan sen kansalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi ja valtio itsessään on täysin epäitsekäs. Älä unohda mainita, että on erittäin vaikeata ja raskasta ottaa huomioon kaikkien hyvinvointi ja tämän vuoksi valtion budjettia tullaan korottamaan tulevaisuudessa.

Kahdeksanneksi, aikaansaa merkittävä julkinen keskustelu siitä miten jotkut pienet budjettivarat tulisi allokoida ja kenelle. Tämä pitää yleisön kiireisenä ja merkittävät budjettimomentit voidaan allokoida jouhevasti niille eturyhmille, jotka lobbaavat tehokkaimmin ja tarjoavat parhaan mahdollisen vaikutusvallan.

Yhdeksänneksi, suosi enemmistöä budjetin allokoinnissa sekä paremman tulevaisuuden lupauksissa. Ylistä köyhiä ja ihmisiä jotka ovat riippuvaisia valtion tuista ja etuuksista. Paheksu varakkaita, rikkaita ja itsenäisiä ihmisiä. Luo korostettu kontrasti heidän ja valtion välillä, joka on voittoa tavoittelematon ja pyrkii yleiseen hyvään ja näin ollen ei pyri itsekkäästi keskittymään omaan etuunsa vaan kaikkien yhteiseen hyvinvointiin. Lisää tuloverorasitusta vaikeuttaaksesi, jos ei jopa tee käytännössä mahdottomaksi, rikastumista eli tulemista valtiosta riippumattomaksi. Nykyiset rikkaat ovat ainoastaan kiinnostuneet pitämään oman tilanteensa ennallaan ja näin ollen heistä ei ole mitään huolta.

Kymmenenneksi, jos ilmaantuu jotain sisäpoliittisia ongelmia ja yleisiä huolenaiheita valtion toiminnan oikeutuksesta ja toimista niin syytä kaikkia muita paitsi valtiota itseään(esimerkiksi talouden suhdannetta, globalisaatiota, sääolosuhteita, vaikeita olosuhteita).

Ja bonuksena: käytä hyväksesi lobbaajien, liike-elämänä ja ennen kaikkea joustavan lainsäädännön tuomia mahdollisuuksia henkilökohtaisen hyvinvoinnin kasvattamiseen valtion tuoman hyvän toimeentulon ja etujen päälle.