Teljettynä

Kuoressa,
Peitettynä koteloon,
Rajattuna reunoilla,
Laajennettuna luonnostaan;

Teljettynä illuusioon,
Ajoittaan hämillään,
Vailla rohkeutta,
Urhoollisuutta ja sisua,
Lopullisen läpimurron,
Ylittämään tuntomattomaan;

Yleinen on ihanuus,
Kurjuus ja suru,
Tunnetun ja hyväksytyn,
Joka hirveätä olisi menettää,
Jollain uudella syrjäyttää;

Venyttäen rajoja,
Suuntaviivoista piittaamatta,
Unohtaen tunnetun,
Loput hyljäten,
Täysin ollen,
Tässä ja nyt,
Unesta heräten.

(alkuperäinen Trapped in a Box)

Tags: , , , ,

Comments

Milloin Olemme?

Koska kaikki tämä kärsimys loppuu?
Kun vain olemme.

Kaikka tämä saavuttaminen ja tekeminen, eikö se koskaan riitä?
Kun vain olemme.

Yritän löytää onnellisuutta ja iloa elämässä – kuinka voin onnistua?
Kun vain olet.

Kuinka iloita joka hetkestä?
Kun vain olet.

Onko mitään tapaa auttaa muita ihmisiä tässä hullussa maailmassa?
Kun vain olet.

Mikä on tekemisen ja suorittamisen vastakohta?
Kun vain olet.

Kuinka saavuttaa puhdas olemassaolo?
Kun olemme valmiit – me jo olemme

(alkuperäinen When We Are)

Tags: , , ,

Comments

Prosessinäkökulma

Prosessi on jotain tilapäistä, joka palvelee tiettyä tarkoitusta. Se ei ole itsessään päämäärä vaan pelkästään väline jonkin tavoitteen saavuttamiseksi.

Voimme nähdä itsemme sarjana prosesseja. Fyysinen kehomme muuttuu ajan mittaan—se luo uusia soluja ja tuhoaa vanhoja. Kehomme on jatkuvassa biologisessa prosessissa, jonka tarkoituksena on pitää meidät elossa. Mielenkiintoisempaa on todeta, että mieltämme voidaan pitää myös prosesseina. Tajuntamme koostuu tulevista ja menevistä prosesseista—mielentilamme ei ole koskaan pysyvä vaan alati muuttuva. Tunteemme, ajatuksemme, mielialamme ja havaintomme saavat täyden huomiomme. Aistimuksemme tulevat jostain, pysyvät hetken ja häviävät taas. Emme pysty pysäyttämään tai saamaan niitä jäämään paikalleen. Omakuvamme ei ole myöskään pysyvä. Luomme jatkuvasti uudelleen nykyhetkessä oman minäkuvamme, joka sisältää nykyisen käsityksemme menneisyydestämme sekä tulevaisuudestamme yhtä hyvin kuin ymmärryksemme ulkopuolisesta maailmasta sekä siitä kuka olemme.

Pilkottuamme olemassaolomme hyvin laajassa merkityksessä pelkiksi prosesseiksi on oikeutettua kysyä missä se minä oikein sijaitsee? Kuka minä olen—olenko minä vain sarja prosesseja, jotka tapahtuvat minussa? Missä minä olen?

Minä ei ole ollenkaan välttämätön—ainoastaan prosessit, jotka toimivat tietyn ajan. Prosessit eivät kaipaa minää. Ne vain toimivat, tulevat ja menevät. Prosessien sarja saa aikaan minän vaikutelman. Mielemme on tietoisuus näistä tilapäisistä prosesseista, jotka luovat minän näkökulman ja saavat aikaan minän illuusion olemassaolostaan. Minä on olemassa yhtä kauan kuin on tarpeeksi prosesseja liikkeessä. Silti se ei kontrolloi näitä toimintoja. Mieli ei pysty luomaan prosesseja. Se pystyy ainoastaan sopeutumaan sekä hyväksymään, ja lopulta ymmärtämään paikkansa kokonaisuudessa. Ja tästä seuraa mielen vapaaehtoinen häviäminen turhana—keinotekoisena. Mutta prosessit jatkavat edelleen tulemista ja menemistä kunnes niiden aika on koittanut.

(alkuperäinen Process Point of View)

Tags: , , , , ,

Comments

Mikä Minä Olen?

Oletko koskaan pohtinut kysymystä missä sinä oikein olet?

Aloitetaan ensin määrittelemällä talon käsite. Mikä on talo? Talo on yleensä rakennettu jotain tiettyä tarkoitusta varten—sillä on tietty merkitys tai tehtävä. Talo rakennetaan erilaisista materiaaleista, jotka taasen puolestaan koostuvat erilaisista alkuaineista. Toisin sanoen tiettyä materiaalien yhteenliittymää kutsutaan taloksi. Tämä talo ei sijaitse maailman ulkopuolella, josta se on rakennettu. Talo voi olla uusi tai vanha, tyylikäs tai ruma, hylätty tai raunioina. Lopulta se on vain kasa erilaisia materiaaleja toisessa järjestyksessä ja sitä ei enää kutsuta taloksi. Siis mikä se talo oli?

Kuka minä olen? Olenko minä tämä keho, joka on kasattu kantasoluista tiettyyn järjestykseen? Nykyinen lääketiede on oppinut rakentamaan uusia ruumiinjäseniä särkyneiden tilalle omista kantasoluistamme. Voimme hankkia uuden sydämen tai muita elimiä tarpeen mukaan. Ihminen voi olla kaunis, ruma, nuori, vanha, terve tai sairas. Ja jälleen kerran eräänä päivänä olemme kasa erilaisia ainesosia hiukan erilaisessa järjestyksessä ja meidän sanotaan olevan kuolleita. Siis mikä oli minä?

Kuten aikaisemmin määrittelimme talo on yhteenliittymä sitä ympäröivistä ainesosista. Se ei sijaitse maailman ulkopuolella vaan kuuluu osana maailmaa. Mutta silti talo oli jotakin muuta kuin tuo maailma sillä emme kutsuneet sitä maailmaksi vaan taloksi. Jos se ei olisi erillinen maailmasta niin miksi sillä pitäisi silloin olla nimi? Jotain olematonta ei voi nähdä tai ymmärtää. Erillisyys merkitsee, että on olemassa rajat ja tuo jokin voidaan myös suhteuttaa johonkin muuhun.

Pieni lapsi ei osaa tehdä eroa itsensä ja maailman välillä. Sille oma keho ja maailma ovat sama asia. Totuus erillisyydestä selviää meille vähitellen. Voimme havainnoida ja tuntea meidän ulkopuolista ympäristöä, jotka eivät kuulu osana meihin. Näitä emme voi tuntea tai kontrolloida. Tästä päädymme johtopäätökseen että näiden asioiden täytyy olla meidän ulkopuolella. Samoin kuin tiettyä materiaalijärjestystä kutsutaan taloksi niin muut ihmiset alkavat kutsua meitä tietyllä nimellä. Muut määrittävät meidät ja alamme pitää itseämme tuona nimenä miksi ikinä meitä sitten kutsutaankin.

Talolla on tietty tarkoitus ja tehtävä. Mutta mikä on meidän tarkoitus? Miksi olemme samaan aikaan erillisiä tästä maailmasta ja silti osana tätä maailmaa (sillä emme voi elää maailman ulkopuolella). Olemme tietty ainesosien yhteenliittymä, joka koostuu atomeista ja energiasta, joista muut ihmiset tunnistavat meidät. Mikä merkitys tällä erillisyydellä voi siis olla? Olisimmeko erillisiä ympäröivästä maailmasta, jos meillä ei olisi joku erityinen tarkoitus? Eihän kukaan rakentaisi taloa, jos sillä ei olisi mitään merkitystä tai tarkoitusta. Itse asiassa koko sanaa ’talo’ ei siinä tapauksessa olisi olemassa.  Erillisyys nimeltä talo on meille hyödyllinen—se suojaa ja antaa meille paikan asua. Mutta talo ei voi tiedostaa itseänsä - ihmiset sen sijaan voivat. Miksi olemme tietoisia itsestämme ja olemassaolostamme ellei sillä olisi joku erityinen tarkoitus? Olisihan täysin absurdia käyttää energiaa johonkin täysin hyödyttämään ja turhaan—tarkoituksettomaan.

Siis, mikä minä olen? Varmasti pystyn sanomaan, että olen tämä erillisyys kutsuttuna tietyllä nimellä. Olen myös osa tätä maailmaa, koska olen rakennettu ainesosista jotka löytyvät ympäröivästä maailmasta. Mutta toisaalta kun tarvitsen uuden sydämen tai muun elimen niin en katoa vanhan myötä—nekään siis eivät ole minä.  Täällä vaikuttaa olevan myös muita ihmisiä. Ne käyttäytyvät samoin, puhuvat ja kommunikoivat. Niillä vaikuttaisi olevan samanlainen olemassaolo kuin minulla. Silti ne eivät kuitenkaan ole minä. Näiden lisäksi maailmassa on muita eläviä olioita, joita kutsutaan kasveiksi ja eläimiksi. Niistä en kyllä ole kovin varma, kun ne eivät kommunikoi samoin kuin ihmiset. Mutta siitä olen varma, että ne ovat olemassa. Ne myös elävät minun ulkopuolella.

Jotenkin tuntuu olevan hiukan vaikeata jatkaa tästä. Minää ei oikein tunnu löytyvän. Ainoastaan tämä erillisyys maailmassa, jonka muut tunnistavat. Muut ovat määrittäneet minut, joka taas on kasattu erilaisista ainesosista joita löytyy ympäröivästä maailmasta. Johtopäätökseni on siis, että ei ole olemassa minää tai yhtä hyvin voisin sanoa että olen maailma sillä olen osa sitä ja elän siinä. Tämä tilapäinen erillisyys minuksi kutsuttuna on kuin talo. Mutta mikä on talo? Tarkoitukseni on oivaltaa erillisyyteni harhaksi, joka ei ole muuta kuin tilapäinen atomien yhteenliittymä tiettynä järjestyksenä. Tilapäinen merkitys joka on luotu oivaltamaan minän käsite—ja sen ykseys maailmaan: erillisyys tajuamaan ykseys. Ja sen jälkeen ei ole enää erillisyyttä.

(alkuperäinen Who Am I?)

Tags: , , , , , , ,

Comments