Focus on Life™

Kuoressa,
Peitettynä koteloon,
Rajattuna reunoilla,
Laajennettuna luonnostaan;

Teljettynä illuusioon,
Ajoittaan hämillään,
Vailla rohkeutta,
Urhoollisuutta ja sisua,
Lopullisen läpimurron,
Ylittämään tuntomattomaan;

Yleinen on ihanuus,
Kurjuus ja suru,
Tunnetun ja hyväksytyn,
Joka hirveätä olisi menettää,
Jollain uudella syrjäyttää;

Venyttäen rajoja,
Suuntaviivoista piittaamatta,
Unohtaen tunnetun,
Loput hyljäten,
Täysin ollen,
Tässä ja nyt,
Unesta heräten.

(alkuperäinen Trapped in a Box)

Miksi olemme surullisia?
Koska emme ole onnellisia

Miksi olemme innoissaan?
Koska emme ole tylsistyneitä

Miksi olemme rakastuneita?
Koska emme ole yksinäisiä.

Miksi olemme poissa tolaltaan?
Koska emme ole tyytyväisiä.

Kun oivallamme, vain olemme.

(alkuperäinen Why)

Prosessi on jotain tilapäistä, joka palvelee tiettyä tarkoitusta. Se ei ole itsessään päämäärä vaan pelkästään väline jonkin tavoitteen saavuttamiseksi.

Voimme nähdä itsemme sarjana prosesseja. Fyysinen kehomme muuttuu ajan mittaan—se luo uusia soluja ja tuhoaa vanhoja. Kehomme on jatkuvassa biologisessa prosessissa, jonka tarkoituksena on pitää meidät elossa. Mielenkiintoisempaa on todeta, että mieltämme voidaan pitää myös prosesseina. Tajuntamme koostuu tulevista ja menevistä prosesseista—mielentilamme ei ole koskaan pysyvä vaan alati muuttuva. Tunteemme, ajatuksemme, mielialamme ja havaintomme saavat täyden huomiomme. Aistimuksemme tulevat jostain, pysyvät hetken ja häviävät taas. Emme pysty pysäyttämään tai saamaan niitä jäämään paikalleen. Omakuvamme ei ole myöskään pysyvä. Luomme jatkuvasti uudelleen nykyhetkessä oman minäkuvamme, joka sisältää nykyisen käsityksemme menneisyydestämme sekä tulevaisuudestamme yhtä hyvin kuin ymmärryksemme ulkopuolisesta maailmasta sekä siitä kuka olemme.

Pilkottuamme olemassaolomme hyvin laajassa merkityksessä pelkiksi prosesseiksi on oikeutettua kysyä missä se minä oikein sijaitsee? Kuka minä olen—olenko minä vain sarja prosesseja, jotka tapahtuvat minussa? Missä minä olen?

Minä ei ole ollenkaan välttämätön—ainoastaan prosessit, jotka toimivat tietyn ajan. Prosessit eivät kaipaa minää. Ne vain toimivat, tulevat ja menevät. Prosessien sarja saa aikaan minän vaikutelman. Mielemme on tietoisuus näistä tilapäisistä prosesseista, jotka luovat minän näkökulman ja saavat aikaan minän illuusion olemassaolostaan. Minä on olemassa yhtä kauan kuin on tarpeeksi prosesseja liikkeessä. Silti se ei kontrolloi näitä toimintoja. Mieli ei pysty luomaan prosesseja. Se pystyy ainoastaan sopeutumaan sekä hyväksymään, ja lopulta ymmärtämään paikkansa kokonaisuudessa. Ja tästä seuraa mielen vapaaehtoinen häviäminen turhana—keinotekoisena. Mutta prosessit jatkavat edelleen tulemista ja menemistä kunnes niiden aika on koittanut.

(alkuperäinen Process Point of View)

Lähes päivittään ihmiset päivittelevät nykyisen elämänmenon sekavuutta ja kaaosta. Asiat tuntuvat järjettömiltä ja suuria muutoksia tapahtuu jatkuvasti. Kuitenkin luonnonmullistusten ja katastrofien lisäksi ihmiskunta itse aiheuttaa huomattavan määrän mullistuksia.

Miten käyttäytyy ihminen kun hän on hiukan sekavassa tilassa? Tyypillisesti ulkoapäin tarkastellen henkilö näyttää epävarmalta ja liikkeistä paistaa määrätietoisuuden puute. Esimerkiksi vieraassa kaupungissa eksyy helposti ja on vaikea tietää minne mennä. Sisäinen ”kaaoksemme” heijastuu ulkoiseen maailmaan tekoinamme ja käytöksenämme. Samalla tavoin maailmassa vallitseva kaaos on lähtöisin ihmisten omasta sisäisestä sekavuudesta. Asia tulee ehkä paremmin esiin kuin kaaoksen käsitteeseen lisäämme myös tietämättömyyden ja vajaavaisen havainnoinnin. Kaikki ihmiset joutuvat toimimaan ympäristössä, jossa meillä ei ole käytössä täysin oikeata tietoa ja ymmärrystä ympärillä tapahtuvista asioista. Tätä sekavuutta lisäämme huomattavasti vielä omalla toiminnallamme sillä antamalla mielemme vaellella ympäriinsä keskittymiskykymme vähenee entisestään heikentäen todellisuuden ymmärrystämme. Lopputuloksena meidän toimintamme heijastaa näitä vajaavaisuuksia kaikissa teoissamme ja toiminnassamme, jotka kuitenkin ovat aina tehty parhaan tahdon mukaisesti ja hyvässä uskossa. Valitettavasti tarkastellen asioita tarkemman tiedon valossa lopputulemat alkavat vaikuttaa vähemmän kunniakkailta ja ansiokkailta.

Sekaannus alkaa ensin aina mielestämme. Ajatus on aina ennen toimintaa tai puhetta. Suurin osa elämäämme reagoimme ympärillä olevaan maailmaan parhaan ymmärryksemme mukaan. Jokapäiväinen elämä tapahtuu vielä usein ilman sen kummemmin asioita pohtien tai huomaten. Asiat vain tapahtuvat lähes kuin itsestään ja ilman sen suurempaa tiedostamista. Kuitenkin meidän on mahdollista elää joka hetki tiedostaen mitä ympärillämme tapahtuu sekä tehden tietoisia valintoja ja päätöksiä. Aktiivinen eläminen mahdollistaa paremman kontrollin omiin ajatuksiimme, jotka heijastuvat omassa toiminnassamme eri muodoin käyttäytymisestä puheeseen asti. Huomioimalla näiden vaikutukset ympäristöömme voimme myös aktiivisesti vähentää ainakin lähiympäristössämme vallitsevaa sekaannusta ja kaaosta.

Paras tapa aloittaa maailmassa vallitsevan kaaoksen vähentäminen on aloittaa itsestä. Aluksi kannattaa varmistaa, että omalta osaltamme emme ainakaan lisää sekaannusta ja sen seurannaisvaikutuksia. Ainoastaan tämän jälkeen voimme harkita auttavamme muita (jos se on enää edes tarpeen ensimmäisen tavoitteen täydellisen saavuttamisen jälkeen).

(alkuperäinen Confusion)

Aika on liikettä, mittayksikkö. Aika määrittää liikkeen keston paikasta toiseen. Kvanttifysiikka ei toimi näiden periaatteiden mukaan, mikä sai Einsteinin enemmän kuin vähän pois tolaltaan. “Jumala ei heitä noppaa maailmankaikkeuden kanssa”, oli hänen tapansa ilmaista asia.

Olemme jatkuvassa liikkeessä, jos emme fyysisesti niin ainakin henkisesti. Emme pysy hetkessä. Mielemme vaeltaa loputtomasti joko vanhoja muistellen tai tulevaisuutta maalaillen. Reagoimme nykyhetkeen kuitenkaan pystymättä kokemaan nykyisyyttä sellaisena kuin se tapahtuu. Emme näe ulkopuolista maailmaa todellisena. Henkilöhistoriamme määrittää kuinka tulkitsemme nykyisyyden ja mitä siihen suodattuu. Valintaan vaikuttaa niin lapsuutemme kuin sosiaalinen, historiallinen sekä kulttuurillinenkin elinpiirimme. Vähäiseen rooliin ei myöskään jää omat aikaisemmat kokemuksemme ja muistomme vastaavista tilanteista. Näemme vain sen minkä tunnistamme ja tunnistamme vain kaiken mistä meillä on aikaisempaa kokemusta ja tietoa. Huomaatko paradoksin?

Kaipaamme turvallisuutta ja ennakoitavuutta. Haluamme elää vakaassa ympäristössä ilman yllätyksiä. Valitettavasti todellisuus on aina uusi—tuntematon. Se on dynaaminen uudistuva prosessi, joka on määrittämätön etukäteen. Uuden luominen väistämättä tuhoaa vanhaa ja tätä kutsumme muutokseksi. Silti haluaisimme olla kontrollissa sillä emme voi sietää epätietoisuutta—tai ainakin mielemme ajattelee niin.

Oletko yrittänyt pysäyttää ajatuksesi? Olla ajattelematta mitään menneitä tai tulevia—pysähtyä täysin hetkeen vaikka kävellessäsi kadulla. Puhtaasti havainnoiden ja huomioiden ympäröivän maailman. Mitä tapahtuu? Kun et päästä mieltäsi sekoittamaan hetkeä omilla määrittelyillään ja arvosteluillaan ajatuksien muodossa perustuen kaikkeen aikaisemmin tuntemaasi, jotain erityistä tapahtuu: pystyt huomioimaan ja näkemään paljon enemmän kuin aikaisemmin. Uusia yksityiskohtia ja asioita, joita aiemmin et tiennyt olevankaan. Ja mikä parasta pystyt myös muistamaan nämä kaikki myöhemmin! Tämä on mahdollista, koska et päästänyt mieltäsi työskentelemään vanhojen asioiden parissa tai murehtimaan tulevaisuudesta. Vapaudut elämään hetkessä—ikuisesti nykyisyydessä.

Kuinka voit tuntea jotakin uutta jo ennestään joka ei ole vielä tapahtunut? Näin meidän mieli kuitenkin toimii. Se kaivaa vanhasta tiedon arkistosta yhtäläisyyksiä ja uskottelee meille tulkinnallaan, että kaikki on hallinnassa. Uusi ja tuntematon onkin itse asiassa sitä samaa ja vanhaa, jonka jo tiedämme. Mieli tulkitsee uudet tilanteet heti ja epäonnistuu aina meidän sitä huomaamatta. Se on mestari piilottelemaan ja syyttelemään kaikkia muita kuin itseään. Tulemme vihaisiksi tai surullisiksi sillä odotuksemme eivät täyttyneetkään. Mutta hetkinen mistäs nuo odotukset oikein tulivatkaan? Nehän eivät tapahtuneet samalla tavoin kuin fyysiset tapahtumat, jotka ovat olemassa meistä riippumatta. Ne tulivatkin vain omasta mielestämme, joka sai meidät uskomaan niiden olleen todellisia. Mielemme tulkinta tilanteesta tuli meidän todellisuudeksi, joka ei kuitenkaan vastannut oikeata hetkessä elettyä tilannetta.

Ehkä olisi aika lopettaa historian soveltaminen nykyhetkeen ja hyväksyä todellisuus sellaisena kuin se tulee joka hetki - uutena? Ilman vastusta, virraten…juuri nyt.

(alkuperäinen Flow of Time)

Sanonnan mukaan olemme itse pahin vihollisemme. Tarkemmin määritettynä vihollisemme on totuus. Totuus meistä. Me emme voi sietää sitä. Sama koskee niin yksittäisiä ihmisiä, kansakuntia, hallituksia, organisaatiota kuin ideologioitakin. Läpi historian ihmisiä on tapettu heidän näkemyksiensä takia. Esimerkkejä löytyy Sokrateesta, keskiajan inkvisitioista sekä nykyajan poliittisiin vankeihin ja sananvapauden rajoituksiin. Jatkuvasti jokainen meistä tekee jotakin mistä emme pidä itsessämme. Useimmiten jätämme huomioimatta nuo piirteet tai yksinkertaisesti emme edes tiedosta niitä. Vähintäänkin pyrimme aktiivisesti piilottelemaan tai unohtamaan meidän vähemmän täydellisiä tekoja, toimia, ajatuksia tai puheita. Tulemme vihaisiksi tilanteissa, joissa totuus paljastuu. Mutta emme vihastu itsellemme vaan ympärillämme oleville ihmisille, jotka ovat muistuttaneet meitä totuudesta. Kysy itseltäsi seuraavan kerran kuin verenpaineesi on nousussa: Kuka vihastuu asiasta, joka on täysin totuutta vailla?

(alkuperäinen Truth)

Kuinka voimme löytää jotakin mistä mitään emme tiedä?

Kuinka tuntea tuntematon? Kuinka tunnistaa tuntematon?

Tiedämme vain mitä tiedämme. Näemme vain mitä tunnemme. Kuulemme ainoastaan mitä ymmärrämme. Mutta kuka tietää, näkee ja kuulee?

Luokittelemme, määritämme ja erottelemme—tämä on olemassaolomme. Se perustuu erotteluun. Olemme erillämme mielikuvistamme. Maailmamme on kaksinainen—joko asiat ovat tai ne eivät ole. Minä olen mina ja sinä olet sinä. Me emme ole sama. Toisin sanoen olemassaolomme on suhteellista. Olemme pelkästään suhteessa johonkin, oli sitten kyseessä mikä tahansa asia ulkopuolisesta maailmasta niin lintu, kala, hevonen, toinen ihminen jne.

“Cogito Ergo Sum”, sanoi Rene Descartes. “Ajattelen, siis olen”. Mutta kuka ajattelee? Ja mitäs silloin tapahtuu kun emme ajattele? Ajattelumme tarkoittaa luokittelemista ja määrittämistä sanalliseen muotoon—johonkin joka on ymmärrettävissä. Kuinka voimme ajatella jotakin uutta, sellaista mikä ei ole tunnettua meille? Mistä jokin uusi kumpuaa meihin?

Krishnamurti saattaa antaa muutamia ajatuksia, mutta ajattelulla pääsevät vain johonkin tunnettuun…

(alkuperäinen Who Thinks?)

Meitä ympäröivä maailma perustuu dualismiin ajassa ja paikassa. Toisin sanoen elämämme tapahtuu näkyvien esineiden ja merkitysten keskellä. Tämä materiaalinen toimintapa on vallitseva ja heijastuu erittäin tarkasti myös ajattelussamme.

Kuitenkin kaikki tärkeät asiat ovat vailla muotoa. Ilo, onnellisuus, viisaus, tieto, kauneus ja rakkaus muutamina esimerkkeinä. Platon esitteli aikanaan muinaisen viisauden muodoista tai ideoista. Hän puhui muodoista, jotka ovat täydellisiä. Esimerkiksi täydellisen hevosen idea on jotakin, jota ei voi koskaan täysin löytää elävistä hevosista. Silti meillä on mahdollisuus ymmärtää täydellisen hevosen käsite (ts. ideaali) havainnoimalla ympärillämme olevia hevosia.

Kuinka ajattelemme? Luomme mielikuvia. Nämä ajatusmuodot eivät ole täydellisestä maailmasta kotoisin vaan perustuvat meidän omiin aikaisempiin kokemuksiimme. Voimme muovailla ja muodostaa sellaista minkä jo aikaisemmin tiedostamme. Mielemme on tottunut toimimaan konkreettisten asioiden parissa. Mitä tapahtuu kun muodottoman idean pyrkii vangitsemaan fyysiseen olemassaoloon?

Se vastaa valokuvan ottamista, hetken vangitsemista paperille. Valokuvaa ei voi koskaan verrata todellisuuteen. Se ei maistu, tunnu tai millään tavoin sitä ei voi verrata oikeaan elämään. Kaikesta huolimatta tällä tavoin mielemme kuitenkin toimii. Se ottaa jatkuvasti valokuvia yhä uudelleen ja uudelleen elävästä elämästä ja pyrkii jäljittelemään jotain muodotonta ja ikuista—täydellistä ideaa. Jahtaamme näitä ideaalisia muotoja fyysisten esineiden ja asioiden kautta ikään kuin ne edustaisivat todellisia, täydellisiä, muotoja. Mielemme yhdistää täydelliset muodot fyysisiin asioihin ja antaa meidän ymmärtää näiden vastaavan todellisia esikuviaan. Ja huijaus menee meihin täydestä. Mutta joka kerta kun olemme kuluttaneet (tai käyneet läpi) nämä mielen luomukset niin tulemme tyytymättömiksi. Huomaamme, että ne eivät edustaneetkaan koko totuutta. Kaipuu todellisiin muotoihin jäi jäljelle—ja taas aloitamme kaiken alusta…

Ongelmaan löytyy ratkaisu samalla tavoin kuin Platonin kuuluisassa luolavertauksessa. Tarvitaan oikeaa ymmärrystä todellisista muodoista ja vapautumista luolan kahleista. Meidän tulee vapautua mielemme vankilasta ja sen luomista varjokuvista. Niin kauan kuin annamme mielemme piirtää meille muotoja asioista joilla sitä ei voi olla niin kauan elämme epätäydellisessä maailmassa ja kaipauksemme todellisuuteen säilyy.

Jotain vailla muotoa ei voi määrittää ajassa ja paikassa. Muodoton täytyy kokea hetkessä. Uudelleen ja uudelleen. Ne eivät taivu fyysiseen olemassaoloon. Ne ovat todellisia, nyt ja aina.

(alkuperäinen Forms)

Tiedämmekö miten elää? Väitämme olevamme elossa, joten meidänhän pitäisi olla elämisen mestareita. Mitä siis tarkoittaa eläminen?

Pintapuolisesti elämä näyttää sarjalta erilaisia rutiineja ja vähämerkityksisiä arkipäivän askareita. Tätä elämistä kutsumme arjeksi. Tosin harmaat päivät ja uniset aamut eivät tarkoita meille elämistä. Todellinen eläminen tarkoittaa kokemuksia ja hetkiä, jotka nousevat arjen yläpuolelle. Jotakin jonka muistaa myöhemmin – hyvässä tai pahassa. Nietzsche kirjoitti omasta elämästään toteamalle, että hänen heikommat hetkensä olivat hänen parhaimpansa. Ne tekivät hänestä vahvemman.

Elämämme upeimmat hetket koskettavat meitä ja ovat merkityksellisiä - olemme oppineet jotain elämästä. Sen suruista, huolista, kauneudesta, ilosta, suuttumuksesta, vihasta, rakkaudesta, onnellisuudesta tai vapaudesta. Näitä kokemuksia ei usein saavuteta helpolla. Yleensä elämä rikkoo meidän normaalit rutiinit ja tuo uudet tilanteet meille täytenä yllätyksenä. Kokemukset vaativat meitä uhmaamaan rajojamme – ylittämään omat mukavuusrajamme. (Muutenhan nämä kaikki olisivat vain osa jokapäiväistä elämää). Joskus joudumme ottamaan jättimäisiä harppauksia, jotka venyttävät meidät sietokykymme äärirajoille.

Toisinaan taas elämän kokemukset ilmestyvät täysin tyhjästä, odottamatta, nauttiessamme kauniista hetkestä täydellisen harmonian vallitessa kuin auringonlaskusta kesäpäivänä. Ilman mitään odotuksia otamme vain vastaan mitä tuleman pitää ilman pelkoa tai huolia – uteliaasti ja avoimin mielin, kuin lomamatkalla.

Mistä hetkistämme olemme kaikkein ylpeimpiä? Useimmille tärkeimmät kokemuksemme ovat tapahtumia, jolloin uskomme toimineemme tilanteen vaatimuksien mukaan ’oikein’. Jollain tavoin jalosti, nöyrästi, pyyteettömästi tai epäitsekkäästi, lähes sankarillisesti. Emme ajatelleet itseämme vaan pyrimme toimimaan parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi tavoilla, jotka ovat meille tuttuja Hollywood-elokuvista, saduista ja tarinoista. Nämä sankarilliset teot koskettavat meitä ja saavat meissä aikaan hyvän olon tunteen, joka on kaikille ihmiselle yhteinen läpi koko maailman. Onko tämä todellista elämistä, ja elämän tarkoitus? Vai kutsutaanko sitä rakkaudeksi. Entä jos rakkaus, elämä ja totuus ovat vain eri nimiä päämäärällemme ja matkallemme oppia tuntemaan ne kokemuksien ja elämisen kautta.

(alkuperäinen Life)

Merkittävä osa viestinnästämme tapahtuu verbaalisesti. Puhumme, luemme ja ajattelemme sanoin jatkuvasti.

Aloitetaan ensin perusteista. Tarvitsemme erilaisia yhteisesti hyväksyttyjä sopimuksia viestiäksemme keskenämme. Liikenteessä käytämme liikennesääntöjä ja –valoja. Aikanaan olemme vain sopineet, että tietty liikennemerkki tarkoittaa tiettyä asiaa ja tämän jälkeen kaikki ovat oppineet ymmärtämään viestin välittömästi ja yhtäläisesti. Itse asiassa sanat ovat samanlaisia symboleja. Ne ovat vain tapa kommunikoida ja helpottaa elämää. Tarkalleen ottaen sanat eivät ole mitään muuta kuin sarja kirjaimia tunnistettavassa järjestyksessä.

Pidämme itsestään selvänä, että käyttämämme symbolit (sanat) ovat lähtökohtaisesti tarkkoja. Todellisuus on kuitenkin juuri päinvastainen sillä jokainen elää oman näkemyksensä mukaisessa maailmassa. Helppo tapaa todentaa asia on pyytää jotakin kuvailemaan tietyn sanan merkitys. Varmaan on, että jos pyydämme eri ihmisiä piirtämään esimerkiksi ’tuolin’ niin kaikkien tuolit näyttävät erilaisilta ja harvoin edes läheisesti samankaltaisilta. Kuinkahan on asian laita vaikeampien ja abstraktimpien sanojen kuten globalisaatio ja vapaus kohdalla?

Sanoilla aiheutetaan paljon väärinkäsityksiä ja vahinkoa. Ihmiset tarkoittavat jotakin ja tulkitsevat asiat kuitenkin toisin – omalla tavallaan. Ehkä voimakkaimmat assosiaatiot liitetään sanoihin jotka käsittelevät uskontoa, politiikkaa ja henkilökohtaisia näkemyksiä. Osa näistä symboleista koetaan lähes pyhiksi: sanat ovat alkaneet elää omaa elämäänsä. Niiden alkuperäinen tarkoitus kuvata ja viitata todelliseen kohteeseen on hämärtynyt tai kokonaan unohdettu matkan varrella. Historiamme on täynnä ’pyhiä sotia’ tai verenvuodatusta ’korkeampien tarkoitusten’ vuoksi. Idealismit ovat tulleet tärkeämmiksi kuin ihmiset. Sanojen avulla voimme helposti etääntyä ja hukata niiden todellisen merkityksen ja samaistua niihin vain symbolien tasolla. Näiden symbolien nimissä olemme valmiit tappamaan muita ihmisiä ja tekemään uskomattomia asioita. Harvoin pysähdymme harkitsemaan ja miettimään symbolien todellista merkitystä ja sanomaa. Sanoja on helppo käyttää ja vielä helpompi väärinkäyttää. Ne ovat voimakkaita ja vaikuttavat ulkoisesti erittäin tarkoilta, mutta todellisuudessa niiden oikea merkitys on harvoin yksiselitteinen ja kirkas. Meitä pettää sanojen ulkoasu ja aiheuttaa suurta sekaannusta elämässämme.

(alkuperäinen Words)