Petri on liike-elämän moniottelija. Hän on toiminut yritysten perustajana, strategiakonsulttina, silloin tällöin yrittäjänä sekä myös toimivassa johdossa erinäisin toimenkuvin. 1990-luvulla hän piipahti myös kansainvälisessä rahoitusmaailmassa. Lisäksi Petrin kirjoja on julkaistu eri maissa ja hän on kääntänyt suomeksi useita itävaltalaisen taloustieteen keskeisiä tekstejä ja teoksia.
Tähän mennessä Petri on asunut Suomen lisäksi Englannissa, Ranskassa ja nykyisessä majapaikassaan Espanjassa.
Hänelle on kandin tutkinnot kansainvälisestä liiketaloudesta ja yrityshallinnosta sekä ekonomin paperit Helsingin kauppakorkeakoulusta.
