Luettua: The Clash of Economic Ideas

August 24, 2013

The Clash of Economic IdeasJohn Maynard Keynes totesi aikanaan, että taloustieteilijöiden ajatukset ovat paljon vaikutusvaltaisempia kuin yleensä ymmärretään. Monet luulevat olevansa näiden vaikutusten ulottumattomissa, mutta tosiasiassa seuraavat kuolleiden taloustieteilijöiden päätelmiä.

George Mason -yliopiston taloustieteen professori Lawrence ”Larry” G. White käy läpi viime vuosisadan älylliset taistelut aina bolševikkien vallankumouksesta viimeisimpään finanssikriisiin. Tukeva teos on asiapitoinen, mutta silti odotuksia kevyempää luettavaa. Kirja nappaa lukijan mukaansa lähestymistapansa ansioista.

White ryhmittelee aikakaudet isoihin teemoihin, joiden sisällä varsinaiset älylliset kilvoittelut käydään. Pääosassa eivät ole ideoiden isät, vaan heidät alistetaan kulloisellekin aiheelle ja aiheen edellyttämälle tasolle. Teos marssittaa esiin merkittävän määrän taloustieteen suuria nimiä. White myös esittelee heidät lyhyesti.

Tekstiä elävöittävät runsaat lainaukset, jotka välillä vievät lukijan ikään kuin keskustelun osanottajaksi. White maalaa suurella pensselillä aihealueen laajuuden vuoksi, mutta onnistuu hyvin pitämään – myös aiheesta vähemmän perillä olevan – lukijan mukana.

Kirjan aiheet kytkeytyvät kulloiseenkin poliittiseen ilmapiiriin ja sen tuomiin vaikutuksiin. Tämä tuo tekstiin lisäväriä ja muistuttaa siitä, ettei älyllinen ylivertaisuus aina kohtaa reaalipolitiikkaa. Poliittisille päämäärille löytyy aina historiasta joku ajattelija, joka on lausunut haluttua linjaa tukevan näkemyksensä.

White muistuttaa hyvin konkreettisesti, ettei maailma ole valmis ja että suuret muutokset tapahtuvat lopulta hyvin hitaasti. Joskus myös jo hylätyt teemat palaavat takaisin uusin vivahtein.

Kirjoitus on julkaistu Talouselämässä.

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply