Kirja-arvio: Arvonmääritys yrityskaupassa

May 16, 2013

Arvonmääritys yrityskaupassaYrityskaupat ovat nousseet viime aikoina esille erityisesti sukupolvenvaihdosten takia. Suuri määrä yrittäjiä on jäämässä eläkkeelle ja yritykset kaipaavat jatkajaa.

Juha Rantasen teos vastaa tähän huutoon. Nimestään huolimatta kirja ei keskity matematiikkaan tai arvonmääritysten tekniikkaan, vaan siihen, miten arvostukseen päädytään. Numerot ovat merkityksettömiä ilman niiden takana olevia oletuksia ja perusteluja.

Kirjoittajan pitkä ura yrityskauppojen välittäjänä tuo kirjaan kokemusta ja esimerkkejä sekä myyjän että ostajan näkökulmasta.

Asiat ovat yleensä moniulotteisempia kuin pintapuolisesti näyttää. Realismilta ei voi välttyä ja ruusuiset odotukset yrityksen kauppahinnasta karisevat jo alkusivuilla. Monelle yritykselle saattaa löytyä vain yksi ostaja ja joidenkin toimialueiden yritykselle ei sitäkään.

Perusteos on suunnattu pk-sektorille, jossa pääosa yrityskaupoistakin tehdään. Harvalla yrittäjällä on kokemusta omistajanvaihdoksista, mutta valmistautuminen kannattaa. Rantanen muistuttaa, että hyvä kauppa on riidaton eli pysyvä.

Myyjän on hyvä miettiä asioita ostajan näkökulmasta. Kuka ostaisi yritykseni ja miksi? Miten ostaja rahoittaa kaupan? Arvo on subjektiivinen näkemys ja siten erilainen omistaja/yrittäjälle kuin esimerkiksi ostavalle teollisuusyritykselle.

Harva on valmis maksamaan turhasta. Liiketoiminnan ulkopuolista omaisuutta tai kulueriä saattaa löytyä yrittäjän kesämökistä tai edustusautosta. Myyntikohde saattaa vaatia jopa useamman vuoden valmistelun ennen varsinaista myyntiä.

Rantasen teos on kirjoitettu huumoria viljellen. Filosofiset pohdinnat soljuvat yhdessä tärkeiden näkökohtien ja kokemusten rinnalla. Selkeän teoksen läpikäynti ennen yrityskauppaa kannattaa.

Arvio on julkaistu Talouselämässä.

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply