Luettua Beat the Crowd

June 7, 2015

Beat the CrowdMiljardööri, Forbesin kolumnisti 30-vuoden ajalta ja yli 60 miljardin dollarin varallisuutta hallinnoivan yrityksen toimitusjohtaja Kenneth Fisher avaa sijoittamisen saloja toisinajattelijan näkökulmasta.

Benjamin Grahamin jalanjäljissä kulkeva Fisher muistuttaa markkinoiden lyhytaikaisesta epäjohdonmukaisuudesta, mutta pidemmän aikavälin arviointikyvystä. Tosin markkinoiden aikahorisontti yltää vain seuraavaan 30 kuukauteen asti.

Ensimmäinen ja tärkein ohje sijoittajalle on muistaa, että jos useimmat odottavat jotain tapahtuvan markkinoilla, toisinajattelija uskoo jotain muuta tapahtuvan. Ei kuitenkaan välttämättä päinvastaista.

Kukaan ei ole aina oikeassa ja 70 prosentin osumatarkkuudella olet jo sijoittajagurujen joukossa. Fisher käy läpi paljon toistettuja uhkakuvia ja myyttejä, jotka faktojen valossa eivät kuitenkaan näytä vaikuttavan osakemarkkinoihin pidemmän päälle.

Kovaa kritiikkiä saa FED:in entinen pääjohtaja Bernanke, joka pelkän akateemisen maailman teoreettisen kokemuksen pohjalta unohti perusasioita 2008 kriisin jälkihoidossa. Miksi määrällinen elvytys ei näkynyt lainakannan kasvuna?

Fed painoi poikkeuksellisesti pitkät korot alas ja samalla esti pankkien perusbisneksen eli antolainauksen pitkä- ja lyhytaikaisten korkojen marginaalilla. Kuka tahansa pankkibisneksessä ollut olisi pystynyt tämän kertomaan.

Pääosa uutisista ja politiikasta on sijoittajan näkökulmasta irrelevanttia. Joko ne keskittyvät aivan lähihetkeen tai todella pitkälle aikavälille (yli 30 kuukautta). Oman joukkokäyttäytymisen ja tunteiden kurissa pitäminen on sijoittajan suurin haaste.

Looginen ajattelu ja median kohinasta irtautuminen ovat toisinajattelijan salaisia aseita. Fisher valaa uskoa käytännön kokemuksen voimaan yrityksen ja erehdyksen kautta akateemisten tai muiden teoreettisten ansioiden sijaan.

Julkaistu Talouselämässä.