Vapaassa yhteiskunnassa on vain kaksi tapaa varallisuuden hankkimiseen. Toinen perustuu uuden luomiseen eli aktiivisen toimintaan (työn tekoon laajassa merkityksessä), jolle löytyy kysyntää. Toinen tapa perustuu jo olemassa olevaan varallisuuteen eli sen lahjoittamiseen jollekin toiselle. Nämä kaksi mallia ovat vapaaehtoisia ja ne eivät aiheuta vahinkoa kellekään osapuolelle. Tätä saksalainen sosiologi Franz Oppenheimer (1864-1943) kutsuu taloudelliseksi tavaksi. Toinen tapa perustuu vallankäyttöön ja pakkotoimiin. Tämä perustuu siis väkivaltaan ja pelkästään olemassaolevan varallisuuden jakoon voimankäytöllä. Oppenheimerin termi tälle on poliittinen tapa.
Politiikka toisin sanoen astuu kuvaan ainoastaan silloin, kun syntyy jakamisen ongelma. Vapaassa markkinassa, jossa ihmisten kanssakäyminen perustuu vapaaehtoisuuteen, ei ole mitään jakamista. On ainoastaan yksilöitä, jotka haluavat jotakin sellaista, jota jollain toisella on tarjota. Kysyntä ja tarjonta kohtaavat ainoastaan siinä tapauksessa, että molemmat hyötyvät kanssakäymisestä (esim. tavaran osto tai myynti). Jakaminen tulee kyseeseen vain silloin, kun on resursseja, joilla ei ole luonnollista omistajaa. Tämä tilanne syntyy pelkästään käyttämällä pakkovaltaa eli varastamalla. Tällöin alkuperäinen oikeudenomistaja korvataan uudella kolmannella osapuolella.
Vapailla markkinoilla on hienovaraiset itseohjautuvat lait, joita pakkovaltaan perustuvassa järjestelmässä ei ole. Adam Smith (1723-1790) kuvasi näitä markkinoiden näkymättömänä kätenä. Markkinat perustuvat pelkästään ihmisten tarpeisiin (vain ihmisillä on tarpeita, ei yhteisöillä, yrityksille jne.; nämä ovat vain välineitä). Ellei olisi tarpeita – ei olisi myöskään markkinoita. Näin ollen markkinat toimivat pelkästään tarpeiden tyydyttämisen mekanismina. Kaikki vapaaehtoinen toiminta perustuu vuorovaikutukseen ja vastavuoroisuuteen (myös lahjoitus kuuluu tähän sillä lahjansaajalle on myös oikeus kieltäytyä lahjoituksesta (negatiivinen oikeus)). Ihmisten tarpeet voivat ilmentyä fyysisinä (esim. tavaroina) tai pelkästään immateriaalisina. Lopulta kuitenkin kaikki perustuu ihmisten tarpeisiin, joita tyydytetään joko fyysisten tai immateriaalisten keinojen kautta. Näin ollen markkinat perustuvat ihmisten tarpeiden tyydyttämiseen eri tavoilla ja keinoilla. Vapaaehtoisuus tarkoittaa, että osapuolet kokevat saavansa jotain kanssakäymisestä. Tämä voi olla mielihyvää, mukavaa seuraa, viihtymistä tai palveluita kuten ruokailu, paidan pesettäminen tai auton osto. Toisin sanoen vapaa kanssakäyminen voi toisinaan perustua vaihdantaan (ts. rahan käyttöön), muttei välttämättä aina.
Kaikki vaihdantahan (kauppa) perustuu ostamiseen ja myymiseen. Ostaessasi jäätelön kauppiaalta vaihdat jäätelöön tietyn määrän rahaa. Toisin sanoen kauppias haluaa vaihtaa jäätelön tiettyyn rahamäärään (hintaan) ja ostaja pitää jäätelö tarpeellisempana kuin jäätelön hinnan mukaista määrää rahaa. Kummallakin on vastakkaiset tarpeet ja kumpikin kokee hyötyvänsä kaupasta. Kukaan ei häviä ja molemmat osapuolet hyötyvät. Tähän perustuu vapaat markkinat.
Vapailla markkinoilla kysyntä ja tarjonta ohjaa kaikkea tuottavaa toimintaa. Hinnat toimivat mekanismina, joka säätelee kysyntää ja tarjontaa. Tämän perusteella jokainen pystyy määrittämään tarpeensa tärkeyden ja kiinnostavuuden suhteessa toisiin tarpeisiin. Yksikön tarpeet vaihtelevat hetkestä toiseen ja näin ollen myös kiinnostus eri tuotteisiin ja tarjontaan voi vaihdella. Toisaalta juuri kanssakäymisen vapaus käänteisesti ohjaa näkymättömänä kätenä kysyntää ja tarjontaa. Palvelut, joille ei ole kysyntää tai jotka toimivat tehottomasti tai huonosti asiakkaiden näkökulmasta, häviävät. Vapaat markkinat ovat nöyriä asiakkaalle – ne eivät tule ilman asiakasta toimeen. Asiakaslähtöisyys perustuu aitoon kiinnostukseen palvella ja tyydyttää asiakkaan tarpeet sillä ellei ole vapaaehtoisia ostajia niin ei ole kohta myöskään mitään myytävää.
Vapaat markkinat eivät kuitenkaan enää toimi, kun niiden toimintaan puututaan pakkokeinoin. Julkinen valta harjoittaa tällaista toimintaa lainsäädännöllä, tukiaisilla sekä toimimalla aktiivisesti (ostamalla, myymällä ja sijoittamalla) yhteiskunnassa. Julkinen valta ei perustu vapaaehtoisuuteen – sen puolesta päättää joku pieni elitistinen joukko ’koko yhteisön’ puolesta. Tämä mielivalta automaattisesti priorisoi julkisen vallan tarpeet ylitse muiden ja suuntaa markkinoiden kysynnän ja tarjonnan pois vapaaehtoisesta kanssakäymisestä julkisen vallan päähänpistojen suuntaan. Esimerkiksi kansalaisilta pidätetyillä verorahoilla päätetään ostaa byrokraateille kopiopaperia sen sijaan, että kansalaiset olisivat voineet käyttää omaisuutensa omiin tarpeisiinsa. Tällä toimelle valtio vähentää yksilöiden elintasoa (hyvinvointia) sekä vääristää markkinoita (kopiopaperin kysyntä kasvaa (mikä nostaa myös sen hintaa) ja resursseja ohjataan enemmän paperin valmistamiseen pois muilta sektoreilta). Mitä enemmän julkinen valta sekaantuu vapaiden markkinoiden toimintaan sen vähemmän se palvelee yksilöiden tarpeita ja pystyy tyydyttämään näitä tehokkaasti.
“Paras hallinto on se, joka hallitsee vähiten, sillä sen kansalaiset hallitsevat itse”, Thomas Jefferson.
Lisää aiheesta (englanniksi):
The Economics of Santa’s Workshop by Michael Levin
What Is the Free Market?(pdf) by Murray N. Rothbard
No Comments