Kroonisesti vajaarahoitettu

Underfunded

Pienen kotimarkkinan lisäksi PK-yrityksiä vaivaa yleisesti myös toinen vaiva. Sen nimi on vajaarahoitteisuus. Se näkyy kituuttavana toimintana ja pysähtyneisyytenä toiminnassa.

Niukkoja resursseja pyritään venyttämään ja samalla usein myös päätöksentekoa. Dynaamisuus ja iloinen tekemisen meininki katoaa, kun työnteko tuntuu tervan juonnilta.

Anorektinen liiketoiminta elää säästöliekillä. Syitä siihen on varmaan yhtä monta kuin yrityksiäkin. Aina kyse ei kuitenkaan olo olosuhteiden pakosta. Joissain tilanteissa on totuttu nuukailuun ja siitä on tullut osa yrityksen kulttuuria. Jopa ylpeyden aihe.

Kasvuyritykselle tällainen toimintamalli on vähintäänkin kiusallinen. Uusin mahdollisuuksiin ja markkinoiden muutoksiin on vaikea reagoida ilman operatiivista rentoutta, jonka riittävä rahoitus takaa.

Tiukka kassatilanne voi olla myös tietoinen valinta. Se pakottaa kurinalaisuuteen ja keskittymään. Ehkä takana on yrityskauppa tai iso investointi ja se vaatii velkalastin sulattelua.

Vajaarahoitteisuus on myös mielentila. Sillä on helppo perustella ja lykätä vaikeita päätöksiä. ”Ei ole rahaa” on aika tyhjentävä kommentti. Toisaalta rahaa on saatavilla ja vaje on mahdollista korjata, kunhan yrityksen tulevaisuuden suunnitelmat ja strategia on kunnossa. Siihen vaaditaan näkemystä, tosiasioiden tunnistamista ja tunnustamista.

Jos vajarahoitteisuus koskettaa, ota yhteyttä ja lähdetään korjaamaan tilannetta.

Kuva: Flickr / Vicky Hugheston

No Comments

Leave a Reply